Hyvää ja turvallista talven juhla-aikaa sekä Kestävämpää vuotta 2021!

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Toistuva kysymys - mikä on tärkeää?

Uudelleen ja uudelleen on kysyttävä, mikä on tärkeää. Minkä puolesta minä haluan toimia? 

Iloitsen siitä, kun kohtaan ihmisten joukossa todellista rehtiyttä ja sydämen sivistystä. - Kaikkien toisten syvää arvostusta eroavista mielipiteistä, elämäntavoista ja näkökulmista huolimatta. 

Haluan etsiä ekologisesti - ja samalla esteettisesti - kestäviä tapoja olla ja elää. Minun tehtäväni on etsiä tätä poeettisuudesta, maayhteydestä ja hyvien perinteiden uudelleen löytämisestä. Syvällisen luontosuhteen rakentaminen ja elämäntapojen mukauttaminen vakavan tilanteen vaatimuksiin on kaikkein tärkeintä ekologisten ongelmien maailmassa. Haluan ettei minun kulutukseni vuoksi tuhota toisten eliölajien mahdollisuuksia elää eikä myöskään hienoja vanhoja kulttuuriympäristöjä. 

---

Haluan toimia niin, että ihmisillä on edelleen mahdollisuus asua myös maaseudulla kestävällä tavalla. Haluan pitää huolta ehyistä, harmonisista, tasapainoisista kulttuurimaisemista ja rikkaasta rakennusperinteestä. Esineellisen perinteen ja tapakulttuurin moninaisuuden ylläpito on myös arvojani. Monipaikkaisuus voi elämäntapana tukea näkemystäni. 

Haluan innostaa ihmisiä löytämään taide- ja kulttuurihistoriasta syvällistä merkitystä, sivistyksen kilvoittelevaa henkeä ja iloa omaan elämäänsä. Haluan että myös lapsilla ja nuorilla sukupolvilla on mahdollisuus tietää ja oppia historiasta, sitoutua perinteeseen sekä rakentaa omaa identiteettiä sen tukemana, elävällä ja tarvittaessa kriittiselläkin tavalla. 

Haluan omassa toiminnassani tuoda näkyväksi suomalaista ja eurooppalaista kulttuuriperintöä. Tuen näkemystä kulttuurin pitkistä linjoista - esimerkiksi Suomessa satojen ja tuhansien vuosien antamaa kokemuksellista perintöä. Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten esim. 1600 - 1800 -lukujen ilmiöt voivat olla osa tämän päivän ihmisen kokemusmaailmaa tasa-arvoisella, tuoreella ja innostavalla tavalla. Kaikkea ei ole vielä tutkittu. Voisiko oman historian vaaliminen olla osana pieniä ja suurempia arkisia tekoja yksityisissä kodeissa ja toisaalta myös instituutioissa. 

Haluan vaalia hyvää kielellistä ilmaisua ja kirjallisuutta sekä suomen lisäksi ruotsin ja saamen sekä englannin mutta aktiivisesti myös muiden eurooppalaisten kielten kuten ranskan, saksan ja venäjän käyttöä ja osaamista Suomessa. Murteet ja pienet kielet rikastuttavat elämää.

---

Tuen omalla työlläni museoalan moninaisuutta ja arvostuksen nostoa. Erityisesti toivon museo-oppaan ammatin kehittymistä muiden museo- ja kulttuuriperintöalan ammattien rinnalla, mistä on keskusteltu alalla viime vuosina. Haluan uskoa että taiteellisten praktiikoiden käyttö osana museotyötä voi edelleen laajentua ja että tulevaisuudessa myös koreografit voivat työskennellä kulttuuriperinnön parissa projekteissa, joilla on jatkuvuutta.  

Haluan että humanististen, taide- ja kulttuurialojen asiantuntijat voivat tehdä työtään terveellä tavalla ylpeänä omasta osaamisestaan ja että tähän on resurssien antama mahdollisuus. 

Hämäläisenä pidän omalta osaltani huolta kotiseutuni kulttuurista. 

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 7

Eilen vietettiin Suomen luonnon päivää. Harjoitin tanssia sunnuntai-iltapäivän hetkessä kerrostalopihani jalavien alla. Kiitollisuus kesästä sävytti työsessiota. Työskentely oli samalla yksityistä mietiskelyä hengitykseen keskittymisen tukemana.

kukaan ei istu puutarhakalustossa

Hengitä siis tässä

kun vihreys vielä vallitsee

lehvästö koskettaa sinua

väreilet runkojen väleissä 

puhalluksia, helpottava huokaus

tuulenvire pihalla

väsymättömät anteliaat kädet 

Anna niiden nostaa sinut

juhlaan ja iloon, yllätyksiin

toteamuksia - niin kuin 

linnut jotka vaihtavat paikkaa

ikkuna on raollaan ja 

liike jatkuu loputtomiin

Pyyhit puhdasta ilmaa

harjoitat ilman liikutusta

hoivaat sydäntäsi ja ystävyyttä

Työn uudelleen asuttaminen

Meidän aikamme tärkein tehtävä on vaikuttaa ekologiseen tasapainoon merkittävillä korjausliikkeillä. 

Syvällisen ajattelun kasvu on varmasti edellytys tällaiselle vaikuttavalle työlle. Elämän arvokkuuden ja jatkuvuuden, hyvin tekemisen arvostuksen, kotoisuuden tai kauneuden tarpeet ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin ennenkin. Korjausliike vaatinee tervettä itsekkyyttä mutta samalla näkökulman laajentamista oman, kapeasti mitattavan hyödyn tai elämyksen tavoittelusta isompien, tyydytystä tuottavien arvojen ja tavoitteiden ajatteluun. Myös marginaalisten elämäntapojen huomioiminen tässä työssä on kestävää - ja kenties jopa yksi ratkaisujen hakemisen väylä. 

Luovan ammattilaisuuden asiantuntija Jussi T. Koski totesi jo kymmenkunta vuotta sitten, miten ulkoinen motivaatio voi ohjata käsitystä omasta osaamisesta, jolloin työtä kantava intohimoinen motivaatio voi jäädä jopa löytämättä. Hän myös kertoi, miten eri alojen huiput haluavat tehdä omasta arjestaan niin sujuvaa kuin mahdollista. Muuten ei synny suuria ajatuksia. Vaikka en tavoittelisi huipulle pääsyä, niin voisinko minäkin etsiä tilaa isoille mielenliikkeille?

Nyt voisi ehkä siirtyä toimimaan tämän rinnalla niin, että ihmisten kohtaamisen laatu ja omaehtoinen luovuus voisi tukea arvokkuuden ja mielekkyyden kokemusta ekologisen kriisin keskellä. Koska materiaalinen ylikulutus ja rakentaminen ei ole kovin kestävää - ja ne tuottavat myös negatiivisia henkisiä vaikutuksia sekä turhauttavaa taistelua "oikein tekemisen" saavuttamisesta  -  rinnalle on luontevaa ottaa toinen, ratkaisukeskeinen lähestymistapa kestävyyteen. Pinnallinen,viherpesuksi tunnistettava toiminta tai kaksinaismoralistinen suhde kestämättömiin arvoihin voi luoda yhteiskuntaan liikaa turhautumisen tunteita. 

Voiko olemassa olevan materiaalisen maailman nähdä uudella tavalla? Voiko huomion suunnata oman kokemisen variaation laajentamiseen - sen hienontamiseen? Voiko kestävyyttä toteuttaa tältä pohjalta ihan konkreettisestikin nyt-hetkestä käsin ja ilman kaksijakoista vastakkainasettelua?

Miten omassa työskentelyssä voisi säilyttää ymmärryksen erilaisista rinnakkaisista ekologisista näkökulmista? Viime vuosina suomalainen keskustelu on ollut yllättävän teknologia-orientoitunutta tässä yhteydessä. Pystyisivätkö humanistiset, luovat ja taidealat tarjoamaan myös konkreettisempia ja samalla syvempää vaikuttavuutta tarjoavia ideoita ratkaisumallien hakemiseen? Voiko osallistaminen, moniarvoisuus ja empatia olla sisäistetty toimintatapa ilman liian raskasta näkökulman promootiota ja organisoitumista?

Antti Majava on tuonut esille turhanpäiväisten muutosprosessien sekä tyhjästä puheesta syntyvän ähkyn ja pöhinän ylikuormittavuuden luovien alojen asiantuntijayhteisöille. Liityn mielelläni joukkoon, joka haluaa keskittyä viisaisiin prosesseihin!

Esimerkkejä

Hiljattain olin palaverissa. Yhteistyökumppani ehdotti kävelypalaveria. Tämä oli minulle ensimmäinen oikea kävelyn muodossa toiminut kokous, ellei katselmuksia yms. paikkaan jo valmiiksi sidottuja kohtaamisia lasketa. Kävelypalaverit ovat olleet jo pitkään tunnettu työn käytäntö. Miksi niitä ei kuitenkaan harrasteta? Ainakin oma kokemus oli todella positiivinen. Keskustelu soljui hyvässä rytmissä kauniissa ympäristössä.

Korjaava rakentaminen on toinen elämismaailman käytännön esimerkki. Tutkimus on oppimista. Oppimisen nautinto voisi olla ajava voima rakentaa uutta mutta jo valmiiksi merkityksiä sisältävää kulttuuria sekä materiaalisesti että henkisesti. Vaikka puhtaalta pöydältä aloittaminen on joissakin projekteissa motivoitua, toivoisin rinnalle kevyempiä fyysisiä ratkaisuja, joiden henkinen merkitys voisi kuitenkin olla suuri. 

Työn positiivisen palveluluonteen antaman nautinnon ja ammattiylpeyden tai omistajuuden kokemusten vahvistaminen on olennaista hyvän elämän kannalta. 

Lähteet

Jääskeläinen, Nina 2020: Pöhinästä ei synny laatua. Julkaisussa Teatteri & Tanssi + Sirkus 1/2020.

Parkkola, Jaana 2011: Flow'ta etsimässä. Julkaisussa Yhteenveto 4/2011. 

Koreografiaa polkupyörän selästä 3

Elokuu ja ranta

hiljaista hiekkaa

takana talon pitsi

tuolla edessä 

tumma kotiranta

laineiden pinnat

pintojen piirrot

selkäni pehmenee

aurinkohattu ja

valkoista hiekkaa

loputtomasti 

kettingin nauha

ajallisuus vedessä

vaikea lähteä täältä

- sadepisaroita -

tulevat apuun tässä

Maiseman asutus

Kodikkuus on kahden puolen. 

Se olisi huudon päässä. 

Juuri tässä hoikkia viiltoja. 

Kuvitteellinen kaupunki

on laskeutumassa paikoilleen.

Tavoitan sormilla kaukaisuuden, 

joka avautuu juuri tähän.

Kulkemattomat tiet odottavat.

Valojen mastot tahdittavat

maiseman arkista lempeyttä.

Joki

palaan rantaan

kaukana uimarien äänet

ja joen hiljaiset kellujat

kuvassa vain vesi liikkuu

minua ja jokea kohti

- ja näkymä kirkastuu

Pyöräilin kahvin jälkeen Pälkäneen Pakanrannan uimarannalle, sieltä Roholan uuden asuinalueen parkkipaikalle ja lopuksi Kostianvirran suulle. 

Koreografiaa polkupyörän selästä 2

Pyöräilin Pälkäneen pääkirjasto Arkin pihalle ja tein noin 40 minuutin liikeimprovisaatioharjoituksen. 

- Koreografin työtä kirjaston luvalla yhteisillä pihoilla. 

Voiko koreografi tehdä tavallaan samanlaisia luonnoksia ympäristöstä kuin kuvataiteilijat esim. 1800-luvulla tekivät? Nämä luonnokset - kömpelöt ja karkeatkin - vain ovat häviäviä.

kuva Seija Heikkilä 2020 

Omenantuoksua valtatien varressa

autot ovat kodikkaasti matalalla

leppoisassa tuulessa

kiinalainen harjoitus 

painaa minut maata kohti

Kirsikkapuistossa 

olen avoinna auringolle

seinien taskuissa 

asuu vain valo

kirjoittaja on kuivunut oksa

raaputuksia paperilla

varjoista maailmalle

sidotut puiset kimput

heitän kukkina valoon koska

kirjat asuvat räystään alla

kaukana ristikkokaide

Th asuu siellä 

välissämme tie

pohjoisesta etelään

lännestä itään - humisee

olen maamerkki

yritän olla yhtä aikaa monta

taitteita ja taitoksia

olen maailman rampilla

korkealla perustalla

täällä "maailman pihamaat, 

suuret ja loistokkaat" - 

en jätä jälkiä kotipihaan

Pääkirjasto Arkki on arkkitehti Esko Räntilän suunnittelema paviljonkimainen rakennus ja se valmistui vuonna 2008. Kirjasto näkyy valtatie 12:lle. Vieressä on yhteiskoulu, Kostia-areena, skeittipuisto ja urheilukenttä. Pihaan näkyy Pälkäneen kirkon torni. Arkkitehtuurissa on viite Vanhan kirkon eli Rauniokirkon epäsymmetriseen ovikaareen. Toiseen päätyyn on istutettu ryhmä kirsikkapuita.

Theodolinda Hahnsson (1838 - 1919) oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija. Hän asui nuoruudessaan Pälkäneen pappilassa, joka näkyy kaukaa kirjaston puistoon. 

Lähteet ja kirjallisuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Theodolinda_Hahnsson

Heimonen, Kirsi 2010: Sukellus liikkeeseen - liikeimprovisaatio tanssimisen ja kirjoittamisen lähteenä. Acta Scenica 24. Helsinki, Teatterikorkeakoulu.

Tilojen ja paikkojen uudelleen asuttaminen korona-ajan taustaa vasten 3 - harjoittamista etnologian ajattelun kanssa

George E. Marcus on päättänyt inspiroivan artikkelinsa taiteen harjoittamistakin motivoivalla tavalla: 

"Postmoderni etnografia on yhteistyönä muotoutunut teksti ja koostuu diskurssin fragmenteista. Niiden tarkoitus on loihtia esiin lukijan ja kirjoittajan mielissä kuvitelma mahdollisesta terveen järjen ohjaaman todellisuuden pohjalta toimivasta maailmasta ja siten aikaansaada esteettisen integraation tuoma terapeuttinen vaikutus. Se on runoutta - ei tekstuaalisessa muodossa, vaan koska se palaa takaisin runouden alkuperäiseen yhteyteen ja tehtävään. Irtautumalla arkikielestä ja herättämällä henkiin muiston yhteisöllisyyden hengestä se kannustaa kuulijansa toimimaan eettisesti. (Stephen A. Tyler, Post-Modern Ethnography, lainaus Kim Fortunin esipuheesta Writing Culture -teoksen 25-vuotisjuhlapainoksessa.)"

Minusta on kiinnostavaa toimia luovana tekijänä niin, että turvatun toimeentulon perustalta on mahdollista harjoittaa läsnäoloa ja huomioiden tekemistä taiteellisen praktiikan muodossa. Työ voi muotoutua orgaanisesti toisten yhteisön jäsenten todistaessa sitä tai kenties tiiviimmin toisten kanssa. Taide voi syntyä toisteisten mutta kehittyvien harjoitustekojen tai kumuloituvan tiedon jatkumossa. Työ voi tapahtua läheisessä suhteessa asumisen käytäntöihin ja yhteisissä hetkissä voidaan kokoontua fyysisesti ja tarvittaessa virtuaalisesti virvoittaviin paikkoihin. Tavoitteena voi olla purkaa suorituskeskeisen kulttuurin haitallisia toimintamalleja.

Minusta voi olla kiinnostavaa tavoitella paikkoja tutkimalla Ullrich Kockelin hahmottamaa tapaa toimia topografian, topologian ja lopulta toposofian akselilla. Kockel kirjoittaa, että viime mainittu on ymmärrystä "siitä, miten elämänkokemukset muokkaavat maailmankuvaa ja paikalliseen tietoon pohjautuvia uskomuksia". Edelleen hän jatkaa: "Meidän tulee vaalia etnologiaa, joka on sekä aineistolähtöistä että polysentristä, sekä innovatiivista että perinteet tuntevaa. Polysentrisenä sillä ei ole yhtä dominoivaa paradigmaa, paitsi monimuotoisuuden ja ekologisuuden tiedostaminen."

Lähteet ja kirjallisuus

Kockel, Ullrich : Eurooppalainen etnologia ja paikan merkitys. Teoksessa Muuttuva kulttuuriperintö. Det föränderliga kulturarvet. Toim. Tytti Steel, Arja Turunen, Sanna Lillbroända-Annala ja Maija Santikko. Helsinki, Ethnos ry.

Marcus, George E. 2014: Etnografian uudet haasteet Writing Culture -liikkeen jälkeen. Teoksessa Moniulotteinen etnografia. Toim. Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto. Helsinki, Ethnos ry.

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 6

Viikon tanssiharjoitukseni oli tänään klo 17. Katselin korttelin päässä olevaa taloa, jossa Aino ja Jean Sibelius asuivat lyhyen aikaa. Päätin tehdä liikettä tausta-ajatuksena Sibeliuksen musiikki. Mielessä soiva musiikki antoi rytmin liikkeelle. - Pieniä yhteyksiä hetkessä intensiivisellä katseella.

suuria linjoja, valoa ja avautumista, murtumista

mielen taistelevaa voimaa

kukkaseppele hiuksissa

taiteilijan tuima katse

kävelykepin jäljet takana

Tilojen ja paikkojen uudelleen asuttaminen korona-ajan taustaa vasten 2 - taiteen asutustyö

Ehdotan ja luonnostelen oman luovan työni lähtökohdista seuraavaa: 

Voi olla kiinnostavaa kokea taidetta, jonka lähtökohtana on taiteilijoiden - omilla metodeillaan - tekemä kulttuurintutkimus. Asuminen pitkäkestoisesti yhdessä paikassa antaa mahdollisuudet ymmärtää alueen ilmiöitä syvällisesti. Viipyilevä aistiminen saattaa tarjota yllättävän isoja oivalluksia. Kärsivälliselle ja pitkäkestoiselle työlle voi olla tilausta ajassa, jossa monet ihmiset mahdollisesti myös kärsivät keskittymiskyvyn puutteesta.

Taiteilijoiden itsensä ylläpitämät, verkostoituneet residenssit tai omat yksityiset työhuoneet sekä vastaavat instituutioiden toimintaympäristöt ovat tällaisen työn kiintopisteitä, joista voi liikkua lähiympäristöön. Eräänlainen autoetnografinen työ on ollut historiallisesti monen taiteilijan metodi ja se voi olla toimiva työmuoto edelleen. Paikalliskulttuurien oletettu rajoittuneisuus tai sisäänpäin kääntyneisyys on ehkä tässä yhteydessä silti yksi haaste ja ylitettävä asia. Miten paikkaan sitoutumisella voisi kuitenkin olla korkea statusarvo?

Taiteilijan rooli asuinpaikkansa "kirjeenvaihtajana" on mielenkiintoinen. Siitä voi tulla motivoitua, jos luovien alojen verkostot myös aivan tietoisesti rakentavat tällaista käytäntöä. Paikkakokemusten vertailu on kiinteä inhimillisen kulttuurin toimintatapa. Taide on ollut sen käyttöliittymä kautta historian. Kokemuksellisuuden näkökulmasta olennaisen mahdollistava digitaalinen jakaminen voi tuntua mielekkäältä välineeltä tämän ajan kontekstissa. Kiinnostavaa olisi kokea digitaalista työtä, jossa paikkojen särmikäs luonne ei typisty kuvalliseksi viihteeksi.

Eettisesti arvoa synnyttävä, monia näkökulmia esiin tuova, keskusteleva ja huomaavainen tapa tutkia tiloja ja paikkoja torjuu kapean turistisen katseen tai ulkopuolisen, alentavan paremmin tietämisen. Asuminen ja asiantuntijuus kohtaavat sekä voivat toimia vuorovaikutuksessa. Kiinnostavaksi työn tekee, jos kulttuurin isot instituutiot haluavat olla vuorovaikutuksessa tällaisen paikallisen tutkivan työn kanssa ja keskustelua voidaan käydä molempiin suuntiin. Globaalin ja lokaalin akseli vain on rajana.

---

Vaikka netin maailma synnyttää linkkejä asioiden ja tekijöiden välille, sähköisessä muodossa on paljon sirpaleista tietoa, joka ei anna mahdollisuutta syvällisen ja luotettavan tiedon tai kokemuksen saamiseen erilaisista rajatuista alueista. Taiteen tehtävä tiedon kommunikoinnin välineenä voi tässä olla hyödyllinen. Paikkojen merkityksellistymisen prosessi on minun esimerkkini ja promootiotyöni kohde.

Minusta on kiinnostavaa olla tekemisissä orgaanisen hitaasti muuttuvien fyysisten paikkojen kanssa. Paikkatiedon potentiaalinen koskettavuus ja rikas kerroksellisuus on jotain muuta kuin nopeasti kokoon saatua pinnallista faktaa. Toinen asia on kätkeytymisen ja paljastumisen arvokkuus. On nautinto löytää uusia tiloja ja rakentaa paikkoja, mutta myös antaa niiden olla rauhassa. 

Yksilöllinen paikkakokemus rakentuu juuri viipymisen toiminnallisessa muodossa ja sen jakaminen vaatii myös aikansa. Taiteen fyysinen muoto voi tukea suhteen luomista. Pitkäkestoiset tai toistuvuutta sisältävät projektit sekä työ, joka limittyy muuhun elämään vaikuttavat silloin hedelmällisiltä. Näkökulmat voivat kuitenkin olla raikkaita niin, että tilojen uusille sosiaalisille merkityksille on mahdollisuus tai eettisesti huonoilta tuntuvat merkitykset voivat muuttua, kun tiloihin otetaan uusi lähestymistapa.

---

Oma identiteettini on kiinnittynyt ns. Sydän-Hämeen alueelle. Eri näkökulmia rinnastaen tarkastelen omassa työssäni usein, mitä se tarkoittaa, on tarkoittanut tai tulevaisuudessa on. On samoin aina mielenkiintoista kokea toisten tulkintoja seudun kulttuurista. Usein ulkopuolinen tulkinta voi tuntua hivenen vieraalta omaa kokemusta vasten. Tällaiset omat huomiot antavat samaistumispintaa, kun yleisesti puhutaan perinteisten osakulttuurien tai paikalliskulttuurien asemasta, kohtaamisesta tai ristiriidoista - esimerkkinä iso keskustelu saamelaiskulttuurista. 

Koska Sydän-Hämeessä on asuttu hyvin pitkään, erilaisia sosiaalisia ihmisryhmiä on ollut rinnakkain ja elinkeinot ovat olleet monipuolisia, omassa "kyläkoreografin" näkökulmassani on myös jälkiä tästä moninaisuudesta. Digitaalinen kartta tai tilastotieto ei anna tähän suoraa kokemuksellista tukea. Taiteellinen toiminta yhteisön kanssa antaa väylän tavoittaa vaikutelmia yhteisestä kokemuksesta ja yksilöllisen suhteesta siihen. Kulttuuri elää taiteesta. 

On luonnollista, että kaipaan vertaisten läsnäoloa esimerkiksi netissä, huomioiden jakamista ja tukea. Vaikka luovan toimijan aihe ei keskittyisi paikkaan, tilaan tai maisemaan, paikallisuus on silti mukana kaikessa toiminnassa. Korona-kriisi onkin luonut virkistävää keskustelua paikkojen merkityksestä.

Sydän-Hämeessä luovien tekijöiden sivistyshistoria on pitkä. Yhteiskunnallinen keskittämispaine ja ekologisen kriisin maisema - sekä kenties ajankohtainen koronapandemiakin - haastavat paikallisen kulttuurin uudelleen asuttamiseen. Perinteisten kulttuurimuotojen viisas soveltaminen ekologisesti kestävän elämän aineksiksi on yksi mahdollisuus.

Tämän hetken modernissa kulttuurissa voisi olla entistä olennaisempaa pohtia pienimittakaavaisen toiminnan suurta merkitysarvoa. Koska merkityksiä syntyy ilmiöiden yhdistämisestä ja linkittämisestä, taiteellisen eleen jatkokäsittely, kierrätys ja jakaminen eri ihmisten kanssa voi antaa kaivattua lisäarvoa työlle.

---

Tällä hetkellä minua kiinnostaa, miten retriitin omaisessa ympäristössä voi pitkäkestoisessa työssä syntyä suhteellisen välittömiä ja kussakin tilanteessa joustavia tekoja suhteellisen kevyellä energialla. Nopea reagointi vastaa myös ajankohtaisiin keskusteluihin. Jos taiteellisen teon filosofinen perusta on vahva, luonnosmainen teos tai osallistava teko yms. voi olla riittävä ja nautintoa tuottava toteutustapa.

Intohimon ja ilon häviäminen työstä ylisuorittamisen vuoksi raskauttaa ihmisiä kohtuuttomasti, mistä Jasmina Kauta varoitti Aamulehdessä. Työhyvinvoinnin kysymykset tuntuvat olevan jatkuvasti suomalaisen median ajankohtaisaiheita. Onko myös luovien alojen tekijöillä sama jatkuvan riittämättömyyden tunne ja mikä oikeastaan on sen syy?

Miten paikkoihin kuulumisen ja oman työn tarpeellisuuden kokemus voisi antaa luovalle työlle kaivattua henkistä tukea? Tarvitaanko siihen asenteen muutosta, yleisötyön menetelmiä ja muistuttamista paikkojen arvostuksen tärkeydestä, koska olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa niiden kanssa.

Lähteet ja kirjallisuus

Ehn, Billy 2014: Arjen yllätyksiä - huomaamattoman etnografia ja kulttuurianalyysi. Teoksessa Moniulotteinen etnografia. Toim. Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto. Helsinki, Ethnos ry.

Kauta, Jasmina: Kun tavoitteena on vain menestys, intohimo kuolee. Aamulehti 6.8.2020. 

Mäki, Teemu 2018: Taiteen tehtävä. Toinen painos. Helsinki, Into Kustannus Oy.

Vuorten ja harjujen koreografiaa

Vermasvuoren retken 25.7. jälkeen

solakoiden mäntyjen pylväikkö

tien pinnan rouheus, ruskea levollisuus

kostean sään hiostava metsä

tien johdatus

olo maan keskellä, maan sydämessä

mesiangervojen pelto, metsäkuvioita

nousua, odotusta, maston metallia

- on mentävä sivuun

askelpaikkojen etsimistä kuusten välissä

tietoisuus avaruudesta puiden takana

kiven, kallion, polun koreografia

kun löytää pisteen - fokus

lahti, pelto, lato

olla vuorten sarjassa 

katsojien sarjassa 200 vuotta

jäkälien suojelua joka askeleella

emme ole yksin täällä

---

tältä valtamaantieltä ajamme maisemaan

tuonne ja taas takaisin

olo maan keskellä, maan sydämessä

arkilauantain kätkössä, vapaana

yhtenä muiden joukossa

Maisema Vermasvuorelta on kuvattu Suomen kartaston 1799 kansilehdellä. Suomi-kartaston teki C.P.Hällström ja sen kustansi alun perin S.G.Hermelin.

Lähde: Strang, Jan & Harju, Erkki-Sakari (toim.) Suomen karttakirja 1799. Genimap Oy. 

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 5

Iltahetki torstaina 30.7. 

pikainen tervehdys kotipihalle

pyöreä paikka nurmikolla

tekemisen helpotus

liikkeen pehmeitä piirtoja: 

vaaleanpunaiset ruusut

keltaiset tarha-alpit

rhododendronien lehtien uhkeus

liike ja rytmi ohjaavat itseään

toistosta syntyy hahmo

naapurit ovat lähteneet

onko nyt ketään kotona?

asuminen tuntuu silti

kukat pilkottavat parvekkeilla

katseen haikeus

voin jättää hetken levollisena

tässä minä olen - näkemiin taas

Koreografiaa polkupyörän selästä 1 - Ennen iltapäivän kahvihetkeä

Olen halunnut tehdä hyvän mielen koreografiaa:  

Pyöräilin tänään neljään kohteeseen Pälkäneellä ja tein jokaisessa paikassa hetken aikaa välitöntä koreografiaa. Tuon tämän pyöräilykonseptin muodossa koreografin työn omaan kotimaisemaani - ja myös satunnaisten katsojien nähtäväksi. Laajimmillaan koen omaksi maisemakseni seudun Janakkalan ja Kangasalan välisellä alueella, mutta nyt liikun pääasiassa omassa kotikunnassa. 

Improvisoin ja tutkin liikettä paikkoja havainnoimalla. Kirjalliseen muotoon kääntämällä näistä luonnoksista syntyy esityskäsikirjoitusten osia.

Liikuin yhteisillä, kunnan omistamilla paikoilla äänettömästi enkä jättänyt maisemaan jälkiä tai häirinnyt asukkaita.

Alkmanin talon puukuja

saarnien lehden väreily

lehvästön korkea suoja

pehmeä suora maisemassa

terve ylpeys

Mälkilän sekajätteen keruupisteen parkkipaikka

Suomen kaunein jätteen keruupiste?

toisella puolella lehtien vyöry käy päälle

kaukaisten kattojen kulmia

pujot tuulessa tornia vasten - tässä ja tuolla

Haanloukkaan tenniskentän päätysivu koulun alapuolella

hiljaisuuden helpotus

katse pilviin, ylös ylvästä rinnettä

ja koulumuistoon 

varisten äänimaisema

arkisuuden jähmeys

avaa tanssillisen kotileikin

Kostianvirran vierasvenelaiturin kenttä

kiintopisteenä poijun kellunta vedessä

aaltoilun ja kellunnan muotojen variaatio kehossa

oma tanssilava, ei-tietämisen logiikka

eri käsien ja jalkojen eriytetty liike 

liikkeen laine etsii muotoa, toistaa ja velloo

 - ja pysähtyy betonin päälle penkille

ohikulkevien ymmärtävä katse

Läsnäolon dramaturgia digitaalisessa mediassa

Koronapandemia on herättänyt paljon keskustelua digitaalisesta ja virtuaalisesta toiminnasta. 

Koreografisesta näkökulmasta minua kiinnostaa, miten digitaalisuus tuo todelliset fyysiset paikat saavutettavaksi kehollisesti merkityksellisellä tavalla. Tilojen haptisuus, paikoissa viipymisestä syntyvät vaikutelmat ja kulttuuriset merkitykset ovat mielestäni arvokkaan elämän konkreettisia aineksia. 

Koska digitaalinen muoto luo presentaatioita, on olennaista että näiden esitysten tekijöillä olisi kehollista ymmärrystä ja tietoa kinestesian sekä kehollisuuteen perustuvan empatian merkityksistä kulttuurityössä.  

Miten tunnistettavuus, läheisyys, tuttuus ja kotoisuus voivat ilmetä digitaalisessa muodossa?

Oman kokemustiedon perusteella ymmärrän, että ilo yhteisön toiminnan jatkumisesta esimerkiksi live striimauksen muodossa on ollut todellista. Visuaalinen lähestymistapa on voinut elävöittää muistamaan myös sen, miltä yhteiset paikat tuntuvat ja kuinka tärkeä symboliarvo niillä fyysisinä rakenteina voi olla. 

Yksityisestä olotilasta on tullut osa yhteisöllistä tai jopa julkisen tilan kokemusta. Mentaalinen tila ja digitaalinen tila ovat mielenkiintoisessa suhteessa toisiinsa.

Positiivisesti voisi ajatella, että sijainnin yksityisyyden tuominen esiin voisi vahvistaa halua jatkaa paikallisten erojen jaetuksi tuomista. Miltä täältä tai tuolta käsin näyttää, voi olla edelleen tuore lähestymiskulma kulttuuriin.

Lähteet ja kirjallisuus

Parviainen, Jaana 2007: Tila avautuu toiminnaksi: leikkipuistoista tietokonepeleihin. Teoksessa Taide ja liike. Keho - Tila - Ääni - Kuva - Kieli. Toim. Olli Mäkinen & Tiina Mäntymäki. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 282. Vaasa, Vaasan yliopisto.

Rakentamisen kritiikkiä - talojen suhde maisemaan

Miksi niin monilla alueilla Suomessa uudet talot  näyttävät ja tuntuvat olevan ikään kuin irrallaan muusta maisemasta?

Kokemus voi syntyä eri ilmiöiden yhteisvaikutuksesta. Valmiiden rakentamisen ratkaisujen soveltaminen uuteen paikkaan ei aina ole onnistunutta. Alueiden voimakas tiivistäminen voi aiheuttaa ympäristön arvoihin kohdistuvia ristiriitaisia paineita. Kenties rakentamisen prosesseissa ei ole riittävästi aikaa tutkia paikkaa ja sen kokemiseen liittyviä merkityksiä. Ehkä osallistaminen ei aina tavoita vaikeasti hahmotettavaa kokemustietoa? Hypoteeseja voisi esittää paljon.

Voisiko koreografin ajattelu ja kehollisen tiedon entistä aktiivisempi tuominen rakentamisen prosessien työvälineeksi tukea myös laadukkaan asuinympäristön syntyä?

On ilmeistä, että kulkureittien tilallisen hahmottamisen selkeyttäminen, haptista kokemusta inspiroivien materiaalien käyttö, ihmisen kokoiset mittakaavat, tunnistettavat yksilölliset ratkaisut ym. tekijät luovat hyväksi koettua kotiympäristöä.

Mutta voisiko paikan maastonmuotojen, luonnonelementtien ja historiallisten rakenteiden sekä kertomusten sitominen uuden suunnitteluun ja rakentamiseen parantaa myös fyysistä kotikokemusta? Voisiko paikkakokemusten kerroksellisuus toteutua entistä useammin rakentamisen lähtökohtana?

Voisiko taiteen poeettinen hahmottamisen tapa olla olennainen väline ja osa rakentamisen eksistentiaalista merkitysarvoa? Näinhän on ollut ihmiskunnan historiassa. Monissa vanhoissa kaupunkitaloissa taide on ollut kiinteästi elimellinen osa rakennusta. Voiko tällainen asia olla vain laskennallinen prosentti?

Ehkä meidän ei tulisi pitää yllä kapeaa myyttiä suomalaisen arvomaailman käytännönläheisyyden ylivoimasta. Muillakin arjen tekijöillä on merkitystä hyvän elämän rakentamisessa. Miten jokaisella voi olla oikeus asumisen kauneuteen ja terveeseen ylpeyteen omasta ympäristöstä!

Lähteet ja kirjallisuus

Gehl, Jan

Esityskäsikirjoitus

heleät pilvet ovat lähellä

ajat eteenpäin

kosketat talon nurkkaa

talo liikkuu, lipuu paikalleen

hikoilet verkkaritakissa ja

harjoittelet kärsivällisyyttä

kodin ääri on neljän kilometrin päässä

vesi välkähtää kuin sininen puukko

lokit istuvat katon harjalla

olet pellavaverhojen takana

asioiden listoja, toteutuneita toiveita

silti joku kysyy: "olitko nukkumassa?"

---

lokkien parvi laskeutuu

et osaa kertoa miten se tapahtuu

kerään maasta mustaa muovia

katselen ihmistä työssä

vielä ei ole yö

puhe on tarpeetonta

kun harjoittelen rytmiä

selkä suoristuu hitaasti

olkapäät putoavat taakse

puhe ohittaa toisen, torjuu

ikkunaverho räpsähtää auki

---

lokit ovat asettuneet kivelle

ei siinä mitään

kerään vedestä muovia

työ valmistuu kymmenen vuoden päästä

ja tanssijat kävelevät pois

harjoittelen sisäisiä ääniä

Kaupunkitilan rytmi - tulossa

Kesän aikana on syntynyt mediakeskustelua kaupunkitilan käytöstä. Keskeinen konkreettinen esimerkki on ollut Helsingin Senaatintorin käyttö terassina. Mielipiteet ovat jakautuneet tämän asian suhteen. 

Keskustelun eri näkökulmat ja elementit saavat minut pohtimaan, pitäisikö kaupunkitilan erilaisia käyttötapoja analysoida ja tältä pohjalta rytmittää entistä taitavammin. Tapahtumaistaminen ei välttämättä ole ainoa keinoa motivoida kaupunkitilan kokemuksellista merkitystä. Voiko sama tila olla välillä "hiljaisena tilana" tai ohikulkupaikkana merkityksellinen ja välillä aktiivisen toiminnan kautta sitä?

Vuosikymmeniä sitten rakennettiin paljon tiloja, joissa tehtiin arkisia asioita mutta jotka silti juhlivat elämää arkkitehtuurin laadun avulla. Posti tai pankki oli vaikuttava rakennustaiteellinen elämys. Ehkä moni työpaikka oli tilallisesti kiinnostava. 

Olisi outoa ajatella, että elämä jakaantuisi mustavalkoisesti latteaan tehosuorittamiseen ja viihteelliseen elämysmaailmaan, jossa on kivat kulissit. Kokemuksellisesti rehellinen, kaunis ja tervettä ylpeyttä herättävä elämän ympäristö tukisi varmasti kokonaisvaltaista hyvinvointia usein paljon paremmin kuin monet siihen erikseen kohdistetut paikkaavat toimet. 

Tilojen ja paikkojen uudelleen asuttaminen korona-ajan taustaa vasten 1

Koronapandemia on herättänyt paljon mediakeskustelua ihmisten tilaan sitoutuvista elämän käytännöistä. Esimerkiksi loma-asuntojen myynti ja kotimainen kysyntä on kasvanut Suomessa. Tilanne rohkaisee pohtimaan myös luovan työn sitoutumista tiloihin - nyt hienovaraisesti uudella tai uudelleen löydetyllä tavalla.

On paljon historiallisia esimerkkejä, kuinka yhteisöissä työ aikaisemmin organisoitiin kodeista käsin. Yksityisen, puolijulkisen ja julkisen tilan rajat eivät myöskään ole aina olleet samanlaisia kuin nyt. Suomessa tilojen tiukka eriytyminen eri käyttötarkoituksia varten on monella kulttuurin osa-alueella suhteellisen uusi ilmiö. Ammatillisesti toimivat tilat ovat luonnollisesti positiivinen asia ja kehityksen voi nähdä positiivisena. Etätyö ei kuitenkaan työn tekijän fyysisenä kokemuksena ole niin uusi asia kuin joskus keskustelusta voisi päätellä. Erityisesti taidealan toimijat ovat paljon tehneet työtään kotona - ja jatkuvasti tekevät niin. 

Tutustuin äskettäin suuren maaseutukylän rakennusperintöön. Vielä noin 1900-luvun puolivälissä paikallisen pajan piha saattoi olla sosiaalisen kohtaamisen paikka korjaustarpeiden toimittamisen lomassa ja paikallinen posti toimi "asiamies"-konseptin muodossa yksityisen ihmisen kotoa käsin.

Ajatteluun ja suunnitteluun perustuva työ voi parhaimmillaan toteutua onnistuneesti erilaisissa asuinympäristöissä. Jos asumiskustannukset ja muiden tilojen kustannukset olisivat entistä kohtuullisempia, monipaikkainen vakiasuminen voisi olla mahdollista useammalle ihmiselle. ja toisaalta tämä voisi olla liikenteen ekologisen kuormituksen kannalta kestävää silloin, kun paikkojen välillä ei matkustettaisi jatkuvasti vaan viipyminen yhdessä paikassa pitempiä aikoja olisi normaali kulttuurinen käytäntö.

Paikoissa asuminen - vaikka vain osan vuodesta - voi lähes huomaamatta vaikuttaa niiden hoitamisen aktivoitumiseen alueilla, jotka ovat muuten hiljentyneet poismuuton vuoksi. Kulttuurimaisemat tarvitsevat usein käsityönä tehtävää hoitoa. Kulkija polulla tai niittäjä perinteisellä niityllä on tarpeellinen. Herkässä, pienimuotoisessa ympäristössä jopa yksikin tapahtuma kerran vuodessa voi riittää pitämään jonkun paikan kulttuurisesti elävänä, merkityksellisenä ja ihmisen näkökulmasta miellyttävästi hoidettuna.

Asumismuotojen laajan kirjon ylläpito voi tukea kulttuurista monimuotoisuutta muutenkin ja tässä merkityksessä luovan ajattelun potentiaalia. Perinteiden uudelleen kokeilu voi tuottaa mielihyvää ja esimerkiksi ekologisesti uusia kestäviä toimintatapoja.

Jos suomalaiset alkavat toimia jonkin verran enemmän etätyön antaman liikkumavaran puitteissa, voi olla mielekästä, että myös taidealan tekijät ovat useammin siellä, missä yleisökin on. Ehkä yleisön tai taiteilijan oma "kesätalo" tai "kakkostalo" voisi olla toisinaan myös tanssitaiteilijan mielekäs taiteen jakamisen paikka tulevaisuudessa? Silloin "luonto" voisi samalla olla ympäristöön sitoutuneemman, vastuullisen asumisen miljöö eikä kapeasti vain oman elämys- tai virkistystarpeen turistinen kohde.

On selvää, että taide tarvitsee sille erikseen rakennettuja tiloja ja keskuspaikkoja. Silloin kun luova tekeminen toisin, muissa ympäristöissä on syvällä tavalla motivoitua, liikkeelle on silti hyvä lähteä. En kuitenkaan halua kokea vain kevyesti viihteellistä taidepöhinää paikoissa, joilla on muita, kenties syvempiä esteettisiä, ekologisia tai kulttuurisia arvoja. Haluaisin taiteilijoilta enemmän tekoja, joista voi aistia että ne kunnioittavat ympäristöään ja ovat aidossa vaalivassa vuorovaikutuksessa sen kanssa. Haluan kokea että taiteilija tosiaan ymmärtää paikkoja, joissa hän toimii, ja niiden asukkaiden kokemuksellista tietoa siitä! 

Mansikanpoiminnan koreografiaa

Tänä kesänä, omalla lomallani poimin mansikkaa pari viikkoa luomutilalla. Olen tosin elänyt mansikanviljelyn äärellä lapsuudestani lähtien. Silti poiminta muistutti monista olennaisista asioista. 

Ruuan kasvattaminen vaatii hyvin monenlaista osaamista, tietoa ja taitoa. Esimerkiksi mansikka on herkkä kasvi. Erilaiset kasvitaudit, säät ja linnut voivat pilata merkittävän osan sadosta. Mansikan pinta kärsii niin paljon, ettei sitä voi käyttää. Mansikkatilalla työskennellessä voi nähdä, kuinka paljon ruokatuotteita oikeasti valikoidaan myyntiin. Siitäkin syntyy laadun kokemus onnistuneen kasvatuksen lisäksi. 

Mansikanpoiminta on raskasta lihastyötä. Varsinkin selän lihakset väsyvät. Samoin toistuvat nousut ja laskut antavat työtä reisilihaksille. Poiminnassa oppii miettimään lepotaukojen merkitystä, työergonomiaa, erilaisia työn sujuvuuden ja mielekkyyden strategioita sekä palautumismetodeja.

Taiteen edistämiskeskuksen apuraha

Kesän 2020 jälkipuolen, heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun teen omaa työtäni Taiteen edistämiskeskuksen apurahan antamalla tuella.

Tarinoita Kyllön maisemassa

Opastettu kulttuurikävely 2020

TARINOITA KYLLÖN MAISEMASSA

Ajalliset kerrokset osana elävää Laitikkalaa

Kokemus maisemasta rakentaa ihmisen identiteettiä. Tänä vuonna Pälkäneen kunnan Kulttuuripalvelut tuottaa opastetun kulttuurikävelyn Laitikkalan Kyllönvirran rantojen maisemaan. Oppaana on FM Jaakko Simola, joka on kulttuuriympäristöjen kokemisen tuntija. Hän on tehnyt vastaavia opastuksia vuosittain teemasta Pälkäneen pitäjän kotikylät tutuksi. 

Kävelyllä Simola kertoo asutus-, maisema- ja rakennushistoriaa monipuolisesti ja sopivina annoksina muutaman kilometrin kylätieosuudella. Retken kokonaiskesto on noin kaksi tuntia.


Ilmaisia kävelyretkiä su 9.8.2020 on kaksi (sama sisältö):

klo 13.00 lähtö Laitikkalan kirjastoaseman pihasta (Kuisemantie 41)
klo 16.00 lähtö Suttisen tilalta (Kissalammintie 43).

HUOM. Joistakin ennakkotiedoista poiketen toinen lähtö on klo 16.00.

Retkelle tulijat voivat nauttia omakustanteisesti virvokkeita Suttisen tilalla iltapäivän aikana.

Sään ja kävelyn mukainen varustus sekä juomavettä. Retkellä noudatetaan koronapandemian vaatimia turvallisuusohjeita. Kävelyllä on siksi rajattu osallistujamäärä: 50 hlöä/lähtö – turvavälit.

Oppaan esiintyjäntyö 5 - opas kohtaa yleisön

Oppaan ja vieraiden kohtaaminen on herkkä tilanne puolin ja toisin, jos emme tunne entuudestaan.
Opastuksen varaukseen liittyvät ennakkotiedot ja oppaan valmistautuminen tietenkin helpottavat tätä. Pitkäkestoiseen tutustumiseen ei välttämättä ole aikaa, mutta yhdessä hahmotetaan, mitä opastus ryhmälle merkitsee ja mitä toiveita on sekä onko tilanteeseen tullut muutoksia.

Usein ryhmän jäsenet saapuvat eri aikaan ja aikataulumuutokset voivat vaikuttaa aloittamiseen. Ryhmän johtajalla on tässä myös keskeinen rooli kokoavana henkilönä ja hänellä voi lisäksi olla tarve viestiä toisille tärkeitä asioita. Opas luo käsityksen millaista kommunikaatiota tarvitaan.

Kehollisuuden näkökulmasta yritän luoda jo kohtaamisesta ystävällisen, luontevan ja dialogisen tilanteen. Joitakin osallistujia voi jännittää, varsinkin jos ryhmän jäsenet eivät entuudestaan tunne toisiaan. Kun näen kaikki ja viestin rauhaa, voin rohkaista heitä ja antaa tilaa osallistua yhteisen kokemuksen jakamiseen.

Joskus on motivoitua keskustella hieman pitempään ennen varsinaista opastusta ja silloin yritän etsiä rauhallisen tilan, jossa osallistujat pääsevät kenties myös levollisesti istumaan ja jakamaan toiveitaan. Joidenkin vieraiden kanssa mukaan saattaa tulla pieni ennakkotarjoilu, mikä itse asiassa voi luoda kehollista mielihyvää ja rentoutumisen tunnetta opastuksellekin.

Opastuksen yhteinen kokeminen on kuitenkin kohtaamisen sisältö ja siksi yritän yleensä siirtyä siihen sujuvasti ja reippaasti. Tilannetta rauhoittaa kun kerron lyhyesti etukäteen, mitä opastuksella tulee tapahtumaan tai miten etenemme yhteisen asian äärellä.

Jokainen opas voi luoda omia hyviä käytäntöjään yleisöjensä kohtaamiseen! Tilanteet ovat ainutkertaisia.

Tulossa lisää

Tanssi museossa elää - Dance lives in the museums

Olen käsitellyt koreografian, liikkeen tai tanssin suhdetta omalla työurallani eri vaiheissa. Oman opinnäytteeni kirjallisessa osassa pohdin museotilaa koreografin paikkana (Teatterikorkeakoulu 2007). Eri vaiheissa olen saanut tehdä kehollisia interventioita erityisesti Designmuseossa Helsingissä. Olen tehnyt omaehtoista työtä tai tanssijantyötä toisen koreografin kanssa. Olen esiintynyt museoissa ja näyttelyissä, esimerkiksi Ateneumin taidemuseossa, Jyväskylän taidemuseossa tai Taidehallissa. 

On ilo kokea, että tämäntyyppinen ymmärrys laajenee entistäkin isommaksi keskusteluksi eurooppalaisessa kulttuurin tekemisessä.

https://www.dancingmuseums.com/museums/

https://www.youtube.com/watch?v=LFbnzapPCRY

Toivon että aiheesta syntyy lisää keskustelua taide- ja museo- sekä luovien alojen foorumeilla. Muutama vuosi sitten olin mukana paneelikeskustelussa Ateneum-salissa. Mitä on tapahtunut sen jälkeen?

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 4

Tänään tein vain lyhyen liikeharjoituksen ilta-aikaan. Lähtökohtana oli ajatus äitienpäivän ruusuista.

Kuvittele kokemus ruusujen liikkeestä!

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 3

Kuluneen viikon tanssihetki kotipihalla siirtyi sunnuntain myöhäisiltapäivään. Olin ollut pitkällä kävelyllä ja sen päätteeksi tein spontaanin harjoituksen leikkimällä nurmipihan varjoisassa päässä. Ensimmäisenä lähtökohtana oli ei-tekeminen tai liikkeen lähteminen hiljaisuudesta. Toisena teemana oli puutarhakalusteiden synnyttämä mielikuva hyvinvoinnista ja sitten lopuksi leikin olkapäistä lähtevällä liikkeellä.

Koreografia ja korona 4 - kriittisiä huomioita

Koronapandemian aiheuttama kriisi vaikuttaa kaikkiin ihmisiin, mutta yksilöllisesti hyvin erilaisilla tavoilla. Vaikka luovan ja kulttuurialan työntekijänä oma työni on vähentynyt ja tuloni ovat pudonneet, ajattelen ettei kriisi kuitenkaan ole vaikuttanut elämäni perustekijöihin.

Taide- ja kulttuurialojen palkat ovat alhaiset ja moni tekee töitä freelancerina usein kotoa käsin. Etätyössä ei ole meille siis mitään aivan erityistä uutuutta eikä epävarmuuden kokemus ole ennestään lainkaan vieras. Ehkä kriisi kuitenkin muistuttaa siitä tai paljastaa sen kuinka vähän meillä on valtaa päättää joistakin työhömme vaikuttavista asioista. Mediassa puhutaan paljon siitä, koska pääsee lentämään ulkomaille. Itse arvostan ilmailun ammattilaisia, mutta minä harrastan lentomatkailua äärimmäisen vähän - syynä on pyrkimys syväekologista elämäntapaa kohti sekä se, että minun ei tarvitse matkustaa ulkomaille.

On hämmentävää huomata, miten tieto tai sen tulkinta ovat hyvin suhteellisia. Uuden ilmiön äärellä tietoa ei ole ja asiantuntijat voivat  olla eri mieltä, mistä on kyse ja miten pitäisi toimia. On pelottavaa, että kyseessä on joillekin ihmisille hengenvaarallinen tauti, mutta kuitenkin yhteiskunta on purkamassa rajoitteita, joilla sen tarttumista on ehkäisty, eikä varsinaista todella toimivaa käytännön ratkaisua arkielämän järjestämiseksi turvallisesti ole esitetty. Nyt jokainen joutuu siis pitämään itse huolta etäisyydestä, jotta ei saisi tartuntaa. Ihmisten viihdyttämisen tarve tai yksinkertainen taloudellinen motiivi ei saisi nousta yksioikoiseksi motiiviksi rajoitustoimia höllennettäessä, koska tauti on keskellämme. Onneksi hallitus on tiedostanut tämän ja toimii terveyden kysymysten lähtökohdista. Mutta mitkä ovat ratkaisut, kun rokotetta ei ole?

Olen varma, että luovien alojen tekijöitä tarvitaan. Tarvitaan myös niitä, jotka eivät näy julkisuuden henkilöinä tai nouse mediakeskusteluihin. Taiteen sisäiseen keskusteluun tarvitaan myös tekijöitä ja välittäjiä. Luovuuden yksi osatekijä saattaa olla voiman löytäminen joustavuudesta vaikeissa oloissa. Silloin kun ollaan hyvin uusien käytäntöjen äärellä tarvitaan aikaa ja taiteen keskustelua. Näistä uusista iduista kulttuuri luo itsensä aina uudelleen unohtamatta aikaisemman luovan työn tuloksia ja käyttömahdollisuuksia.

Oppaan esiintyjäntyö 4 - opas valmistautuu

Opas suunnittelee yleensä esityksensä etukäteen. Erilaiset tietosisällöt ja esittämisen tavat sopivat erilaisille ryhmille. Koreografisen ajattelun näkökulmasta opastuksen tilallisen kuljetuksen ja rytmin suunnittelu on keskeistä.

Itse esittämisen puolesta oman kehon hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Se tarkoittaa omien tarpeiden tiedostamista. Miten osaan ja saan olla "omassa pituudessani" työssäni? Tämä on käytännössä useimmiten äänenhuoltoa, lihashuoltoa ja jännityksen tiedostamiskeinojen hallintaa sekä läsnäolon taitojen kehittämistä.

Tulossa lisää

Hyvää Vappua!

"Laulusta me voimaa saamme - laulu syömmet aukaisee"

Hyvää kevätaikaa kaikille ystäville!

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 2

Torstai on vakiintunut kotipihalla tanssimisen päiväksi. Tänään tein improvisaatioharjoituksen iltapäivällä. Kevään avaruus oli hyvä lähtökohta. Talon pihalla kasvaa nurmella sinililjoja. Niitä varoen avasin näköaistini. Lyhyt harjoitus vaikuttaa luultavasti positiivisesti aistihavainnon herkkyyteen. Harjoituksen jälkeen lähdin vielä kävelylle ja naapurikorttelin talorivin värisävyjen vaihtelu kiinnitti huomion.

Viikko sitten rakkaudellisten käsien ajatuksesta syntyi spontaanisti samoin pikku havainnon tekoja liikkeessä.

Viikonlopun kävelyretki pälkäneläiselle

Itsenäisen kävelyretken käsikirjoitus tulossa tänne vähitellen.
Voit seurata miten käsikirjoituksen teko etenee askel kerrallaan:

On jo ikävä - koska pääsen sinne!

1. Lähde ulos ja etsiydy mukavaan pisteeseen kotipihalla. Hengitä maan ja taivaan välillä. Kuuntele mikä suunta kiinnostaisi sinua tänään. Anna ajatusten kulkea vapaana. Hidasta tahtia tarpeen mukaan. Maisema ei karkaa. Lähde kävelemään teille, kujille tai poluille. Mene sinne, missä on kaikin tavoin turvallista ja sopivan vähän ihmisiä. Pidä huolta liikenneturvallisuudesta ja korona-ajan turvaväleistä!
2. Valitse sellainen reitti, jota et yleensä kulje. Huomaa mitä se saa sinussa aikaan!
3. Pysähdy jonkun puun äärelle rauhallisessa paikassa. Voit koskettaa kaarnaa ja jakaa ajatuksesi tämän uuden ystäväsi kanssa. Ehkä jossain kaksi puuta kasvaa sopivasti lähekkäin. Voiko niiden välillä olla hyvä oma paikka mietiskellä hetki?
4. Etsi ja seuraa maamerkkejä, joita tiedät maisemassa olevan. Nouse korkeimmalle kohdalle, jonne haluat ja jaksat vielä kävellä. Katsele harjumaisemaa uusin silmin.
5. Mikä on Pälkäneen romanttisin maisema? Olisiko nyt aikaa sen ihmettelylle. Kuinka pitkään sen keskellä voisi viipyä?
6. Hakeudu paikalle, josta voit aistia järven. Kuuletko aaltojen kohinaa? Anna hengityksen vapautua. Liiku tuulessa.
7. Hakeudu sellaisen talon äärelle, josta sinä pidät. Nauti hetki kauneudesta ja yksityiskohtien tarkastelusta häiritsemättä asukkaita. 
8. Palaa kotiin ja pese kädet huolellisesti. Valmista teetä tai kahvia ja nauti esim. Pälkäne-aiheisesta kirjasta tai musiikista. Mikä on sinun suosikkisi?
   

Korona-ajan keskellä - millainen on työpäiväni

Korona-ajan keskellä tarkistan omaa elämän- ja työrytmiä. Usein luovan työn rajaaminen on vaikeaa, koska ajatukset liikkuvat silloin kun ne ovat tullakseen. Seuraavassa yksinkertainen päivän kulku.


klo 7 Herään ja syön aamiaista
klo 9 Aloitan työpäivän - ensin sähköpostiviestien tarkistaminen ja päätös mitä pitää tehdä
klo 12 Valmistan ja syön lounasta
klo 13 Jatkan töitä tai jos teen itsenäistä työtä lähden ulkoilemaan - samalla mietiskelen
klo 15 Nautin iltapäiväkahvin ja jatkan työtehtäviä
klo 17 Lopetan varsinaisen työskentelyn - seuraan ehkä mediaa
klo 18 Syön päivällistä
klo 19 Kotitöitä, lepäämistä, ulkoilua, uutisia, kirjoittamista, töiden valmistelua
klo 21 Iltateetä ja lukemista
klo 23 Nukkumaan

Hyvän rytmin luominen on minun mielestäni yksi vaativimmista tehtävistä kenen tahansa ihmisen elämässä enkä ainakaan itse koe siinä onnistuvani riittävän usein.

Haaveilen siitä, että päivittäin kuuntelisin lyhyen hetken ranskan kieltä kehittääkseni sen ymmärtämisen taitoani.

Viikonlopun kävelyretki töölöläiselle

Tee omaehtoinen viikonlopun kävelyretki Töölössä:

Kuuntele hengitystäsi ja askeleitasi - hidasta tahtia ja ota aikaa jokaiselle aistihavainnolle, jos kaipaat elämääsi keskittymistä ja rauhaa. Kulje turvallisesti liikenteessä ja huomioi kanssakulkijat!

1. Anna välittömän kiinnostuksesi johtaa kävelyä tutuilla kaduilla. Minne tekisi mieli mennä? Voit myös leikkiä ajatuksella, että käännyt reittiä valitessasi sinne, missä ei näy ihmisiä. Pidät koronan vuoksi etäisyyttä toisiin ihmisiin joka tapauksessa vähintään kaksi metriä. 

2. Etsiydy Mechelininkadun puistokäytävälle. Nauti pitkästä suorasta näkymästä. Tervehdi puita, jotka vuorotellen ohitat. Mitä näkyy kadun linjalla kaukaisuudessa?

3. Etsiydy Linnankoskenkadun, Topeliuksenkadun, Nordenskiöldinkadun ja Mechelininkadun risteykseen. Jatka kadulla, joka tuntuu tänään hyvältä valinnalta.

4. Jos haluat kävellä pitempään, kierrä koko Töölö. Tutustu sen reuna- ja raja-alueisiin:

Stenbäckinkatu, Reijolankatu, Nordensköldinkatu, Vauhtitie, Hesperian puisto, Hakasalmen puisto,  Pohjoinen rautatiekatu, Mechelininkatu, Hietaniemenkatu, Taivalsaari, Toivo Kuulan puisto, Rajasaarenpenger.

Jos vastaan tulee liikaa ihmisiä, voit aina vaihtaa suunnitelmaa ja muuttaa reittiä tai esimerkiksi kävellä suojatietä toiselle puolelle katua. Tai valita rinnakkaisen, samansuuntaisen kadun. Mitkä ovat sinun lempipaikkasi Töölössä? Mikä olisi kaunein reitti täältä reunalta yhteen niistä? Katsele matkallasi myös ainakin hetki merelle - nauti tuulesta ja lokkien äänistä!

5. Hakeudu Sibeliuksenkatu 10:n kohdalle. Täällä asuivat aivan 1930-luvun lopussa Aino ja Jean Sibelius. Anna katseellesi aikaa tutkia talon julkisivun arkkitehtuuria, erityisesti parvekkeiden muotoa.

6. Mene puistoon ja etsi sieltä kalliopinta tai puu, jota et ole aikaisemmin huomannut. Ehkä voit koskettaa uuden tuttavasi pintaa ja jakaa ajankohtaiset mielenliikkeesi sen kanssa. Ole omassa pituudessasi maan ja taivaan välissä.

7. Kulje rauhallisilla kaduilla, jotka kutsuvat sinua. Valitse reittisi toisin kuin ennen. Pysähdy turvallisiin paikkoihin ja nosta katseesi välillä talojen yläkerroksiin tai räystäille. Etsi itseäsi kiinnostavia ornamentteja ja yksityiskohtia.

8. Hakeudu Temppelikadun ja Dagmarinkadun risteyksen lähelle. Katso kaukaisuuteen näkymän tornien linjalla.

9. Muistele päiväkävelysi kulku. Mitkä ovat sinun omat maamerkkisi? Pese kädet huolellisesti. Venyttele kevyesti. Valmista ja nauti iltapäiväkahvi tai -tee. Tartu inspiroivaan kirjaan tai unelmoi jokin hetki.

Jos et voi tehdä retkeä kävellen, voit tehdä sen mielikuvissa tai kartan kanssa.

Minun koreografiani

Koreografia on laaja käsite, jolla voidaan tarkoittaa hyvin erilaisia näkökulmia tai toimintatapoja.

Minulle koreografia on ajattelun ja havainnonteon yksi asenne tai konkreettinen lähestymistapa, jota voi käyttää teoreettisesti ja käytännöllisesti. Sitä voi soveltaa taiteen lisäksi tutkimuksellisella otteella hyvin erilaisissa konteksteissa. Koreografia voi yhdistää rakenteellista ajattelua ja eri aisteihin perustuvaa kokemuksellista tietoa. Sillä on paljon holistisia mahdollisuuksia luoda merkityksellisyyden kokemuksia tai kulttuurin/ympäristön uusia tulkintoja.

Haluan jatkaa työtä, jotta koreografinen ajattelu kehittyisi ja sitä voitaisiin käyttää paljon enemmän ja kenties kiinteämmin erilaisiin kulttuurisiin tarkoituksiin. Toivon että kulttuurialan toimijat oppisivat ymmärtämään että taiteen käytännöt ja puhetavat voivat tuottaa samoja korkealaatuisia tuloksia kuin monet kulttuuritoimijoiden omat vakiintuneet metodit. Yhteisen kielen tai ymmärryksen rakentamista kuitenkin tarvitaan vielä paljon, jotta taide tai koreografi ei olisi vain viihteellinen vieras muun toiminnan näyttämöillä vaan aidossa dialogissa oleva älykäs keskustelukumppani ja työtoveri erilaisissa luovissa prosesseissa.

Etsin yhteistyökumppania

Olen kiinnostunut yhteistyöstä joko yksityisten luovien alojen toimijoiden tai kulttuurin instituutioiden kanssa.

Jos olet/yhteisösi on kiinnostunut kulttuuriperinnöstä, rakennusperinnöstä tai näihin liittyvästä kulttuurihistoriasta ja haluat yhdistää omaan tutkivaan tai esittävään toimintaasi koreografin ja kulttuurin tutkimuksellisen näkökulman, voin olla sopiva yhteistyökumppani.

Tulen mielelläni keskustelemaan tiimisi kanssa. Tästä voi syntyä esimerkiksi yhteistä ideointia, opastuksia, luentoja, videoesiintymisiä, blogikirjoittamista, artikkeleita, osallistavia tekoja - ajattelua ja liikettä elettyjen ja koettujen tilojen kanssa.

Tällä hetkellä toimin Pälkäneeltä ja Helsingistä käsin. Käytän suomen lisäksi englantia ja ruotsia.

Oppaan esiintyjäntyö 3 - aika ja tila

Olen tehnyt oppaan rooleissani ajallisesti hyvin erilaisia kierroksia. On ollut noin 5 minuutin puheenvuoroja, 15 minuutin opastuksia, "tavallisia" 45 - 60 minuutin näyttelyopastuksia sekä neljän tunnin bussiretkiä. On selvää että näin isot erot tarkoittavat myös esityksen dramaturgian kannalta aivan erilaisia lähtökohtia. 

Ehkä toimivin kokemuksen tuoma vinkkini on suunnitella noin tunnin opastusta oman "viiden minuutin sääntöni" avulla. Vieraiden kohtaamistilanteessa suunnitelmat voivat muuttua monien ulkoisten syiden vuoksi. Opastustilanteessa on oltava tarvittaessa joustamisen varaa. Ajattelen niin että on hyvä varata vähintään viisi minuuttia yhden asiakokonaisuuden käsittelyyn. Luonnollisesti jokin teema voi vaatia paljon pitemmänkin ajan, mutta sääntö toimii käytännössä yllättävän hyvin. Ei ihme että Ranskassa käytetään sanontaa "onko sinulla 5 minuuttia?" yms.

Omassa työssäni on mielekästä kertoa ryhmälle heti alussa, kuinka pitkään tulemme olemaan yhdessä. Usein on luontevaa kertoa myös, miten opastus etenee. Tämä luo asioiden jäsentämiselle yhden mahdollisuuden ja kenties myös turvallisuuden tunnetta.

Arvostan tilakokemuksen merkitystä hyvin paljon. Siksi oppaiden olisi minun mielestäni hyvä harkita huolellisesti millaisen tilojen sarjan he rakentavat opastuksesta. Tämä voi vaikuttaa kokemukseen hyvin paljon. Esimerkiksi kiireinen vaeltaminen usean, asiakkaalle uuden tilan läpi ei välttämättä luo keskittynyttä ja mielekästä tunnelmaa opastukselle.

Tilan merkitys saattaa korostua varsinkin silloin kun kohteena olevia pysähdyspisteitä, teoksia tai esineitä on rajallinen määrä eikä näyttelyä oteta haltuun kokonaisuutena. Luontevien keskustelupaikkojen miettiminen on olennaisen tärkeää. Mihin on hyvä yhdessä "leiriytyä"?

Tämä voi tosiaan olla konkreettista - esim. istuutumista kannettavien taittotuolien muodostamaan rinkiin. Usein rohkaisen ryhmiäni tavalla tai toisella myös vaihtamaan paikkaansa puheeni aikana, jotta kukaan ei kohteliaisuuttaan jäisi paikalle, jolta ei näe tai kuule hyvin.

Oppaan esiintyjäntyö 2 - lempeällä katseella

Kun osallistun toisen oppaan kierrokselle, haluan tarkastella tilannetta lempeällä katseella.
Jokainen esiintyjä tietää, että on huonoja ja hyviä päiviä tai onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita. Ammattitaidolla kokenut esiintyjä pystyy hyvään lopputulokseen, vaikka muussa elämässä olisi isojakin pyörteitä. Opastus on kuitenkin samalla - niin kuin mikä tahansa esitys - vuorovaikutustilanne, jossa on monta tekijää.

Osallistujan ei tähän asiaan tarvitse välttämättä kiinnittää huomiota, mutta on ymmärrettävää että tämän työn lähtökohdat vaihtelevat valtavan paljon. Esimerkiksi näyttelyt ja niiden kuratoinnin tapa tai muiden paikkakohteiden laatu vaikuttavat kommunikaatioon ja läsnäolon vireeseen todella paljon. Osa opastuksista on oppaan itsensä suunnittelemia ja osa jonkun toisen. Resurssit määrittelevät hyvin paljon kuinka syvälliseen tietoon ja ymmärrykseen opastus perustuu. Kaikilla aloilla pitää aloittaa ura jostakin eikä kukaan voi olla kaikkien yksittäisten ilmiöiden erikoisasiantuntija.

Opastuksella olennaista on päästä fyysisesti kiinnostavien asioiden tarkastelun ja ajattelun äärelle. Siinä voi syntyä valtavan erilaisia oppimiskokemuksia riippuen osallistuvasta ihmisestä ja hänen motiiveistaan.

Minusta on kiinnostavaa olla persoonallisen oppaan esittämisen äärellä. Täydellisyys tai konemaisuus ei olisi mitenkään kiinnostavaa.

Yleensä olen itse ajatellut niin, että jos minulla on oppaan roolissani hyvä olla, niin vieraanikin voi viihtyä kanssani.

Oppaan esiintyjäntyö 1 - Millaista on oppaan esiintyjäntyö?

Alan blogissani jakaa myös kokemustietoa museo-oppaan esiintyjäntyöstä ja opastuksesta esitysmuotona. Motiivinani on ollut erään kollegan toteamus opastuksen dramaturgian koulutustarpeesta.

Oppaiden työ, rooli ja arvostus vaihtelevat eri museoissa tai muissa kohteissa hyvin paljon. Museopedagogista osaamista alalla on paljon, mutta itse oppaan esiintyjäntyötä ei juuri ole avattu yleiseen laajempaan keskusteluun, ei eri museoissa työskentelevien oppaiden kesken eikä välttämättä edes museoiden sisälläkään. Alalla toimivat ovat usein freelancereita eikä meillä ole aina mahdollisuutta jakaa hiljaista tietoa keskenämme yhteisillä foorumeilla tai mahdollisuutta kouluttautua omien tarpeidemme lähtökohdista. Alalla toimivilla voi olla esiintyjän koulutus, mutta tämä ei usein näy museoiden kommunikaatiossa. 

Esimerkiksi draamaopastukset ovat olleet monien museoiden arkea jo vuosikymmenet. Itse olen kuitenkin kiinnostunut "tavallisen" keskustelevan opastuksen ainutlaatuisesta esittämisestä tai persoonallisesta läsnäolosta sekä opastuksen toteuttamismahdollisuuksien moninaisuudesta ja siitä syntyvien erilaisten merkitysten rikkaudesta.

Tiedostaminen voi myös lisätä tämän työtehtävän ja ammatin arvostusta! Toivon myös että ymmärrys opastamisen laajasta kirjosta ja sen edellytyksistä lisääntyisi.

Blogissani pohdin opastusta koreografiana tai opastamista kehollisena kohtaamisena ja yhteisenä havainnontekona. Koreografin ja museoalan koulutukseni sekä oppaan työ eri paikoissa ovat näkemykseni perusta, mutta käsittelen aihetta kuitenkin yleisellä tasolla. Väitän ettei ole yhtä oikeaa tapaa opastaa!

Lähteet ja kirjallisuus

Opastamisen nykypäivää. Pedafooni-julkaisu 2A, 2009. Julkaisun kokoaminen ja toimitus Kaija Kaitavuori, Marjatta Levanto, Nanne Raivio, Päivi Venäläinen, Johanna Wahlbeck. Helsinki, Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry.

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - osa 1

Viikko sitten tein itseäni virkistävän harjoituksen Helsingin kotini pihassa. Ison kerrostalon nurmipihalla oli iltapäivän hetkessä rauhallista kuten usein tähän aikaan voi olla.

Vaikka taidealan ihmiset ovat tehneet töitä kotoa käsin kautta historian, koronapandemian vuoksi omassa työroolissa liikkuminen saa nyt erilaisia merkityksiä. Olen esimerkiksi menneenä kesänä muistellut erään tanssiteoksen liikemateriaalia samassa paikassa, mutta nyt median tuodessa esille taiteen tapahtumisen tekijöiden kodeissa, hieman poikkeavaa tekemistä ehkä katsotaan myös toisella tavalla.

Kyseessä ei ollut esitys sanan perinteisessä merkityksessä, vaan liikkeen harjoittaminen eräänlaisena meditaationa tai "rukouksena". Silti minusta on aina mielenkiintoista miettiä, miten tanssia katsotaan arjen keskellä. Asuntoni on Helsingin mittakaavassa todella isossa kerrostalossa, jossa asuntoja on paljon. Korona-ajan keskellä ihmisiä oli varmasti kotona iltapäivänkin aikaan.

Olen asunut tässä osoitteessa vasta puolitoista vuotta, joten minua ei moni talossa asuva vielä tunne muuta kuin kenties tuttuna ihmishahmona porraskäytävässä tai pihan jätekatoksella. Mutta lienee ilmeistä että ihmiset osaavat lukea tanssia tehneen henkilön habitusta, liikkeen laatua ja kehon kantamisen tapoja. 'Tanssi' tunnistettaneen ihmisestä jollain tavalla.

Tanssijan roolissa katseen kohteena oleminen on minulle tuttua ja luontevaa. Siihen ei liity lähtökohtaisesti mitään ongelmallista. Silti toisen katse virittää minut eri tavalla arjen esittämiseen, mikä käytännössä johtaa esimerkiksi omien eleiden selkeyttämiseen tms.

Korona-ajan vuoksi olen alkanut muutenkin liikkua kaupungissa eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen kävellyt kodin lähellä enemmän. En välttämättä lähde kaukaisempaan puistoon tai paikkoihin, joissa tiedän olevan paljon ihmisiä. Siksi olen viipyillyt puistoalueilla, jotka aikaisemmin ovat olleet minulle vain läpikulkupaikkoja.

Tämä teema on aina yhtä kiinnostava. Pienikin poikkeama puistokäytävältä vaikkapa nurmikon keskellä olevalle kalliopinnalle saa kokemaan kaupunkimaiseman toisin, eri pisteestä. Siksi uskon että vastaavilla konkreettisilla teoilla voi olla ihmisille paljon merkitystä kotiympäristöön kiinnittymisen ja kuulumisen kokemuksen luomisessa, mitä on myös tieteessä tutkittu.

Yksityisenä ihmisenä olen aina herkkä aistimaan erilaisia ympäristöjä ja teen tarkkoja huomioita rakennetun ympäristön yksityiskohdista tai paikkaa luonnehtivista muista elementeistä. Aistiminen ja kiintyminen vaatii kuitenkin paljon aikaa ja fyysistä läsnäoloa, kenties myös omaehtoista tiedostamista. Kaupungissa on paljon paikkoja, joissa ihmisten ei oleteta tai toivotakaan jäävän tutkimaan omaa suhdettaan tilaan tai tekemään poeettisia havaintoja maailmasta. Näiden harjoittaminen voi silti olla hyvin antoisaa, vapauttavaa ja kiinnittävää, jos kokija tekee tilanteesta turvallisen itselleen ja toisille.

Fyysisen todellisuuden havainnointi, ymmärtäminen ja merkityksen kokeminen syvenee paljon vastaavissa harjoituksissa, kun niille antaa osan päivässään. Tuttu ympäristö sisältää aina uusia maailmoita jotka voi löytää. Mukavinta se voi tietysti olla miellyttävässä ja viihtyisässä kotipaikassa.

Virtuaaliopastukset museoissa - luovuutta koronan tahdittamana

Suomalaiset museot ovat aktivoituneet tuottamaan opastuksia digitaalisessa muodossa. Museoiden sulkeminen yleisöltä on johtanut kulttuurialoilla taas uuden digiloikan tekemiseen, vaikka virtuaaliset toimintamallit eivät itsessään ole uusia ja niitä on harjoitettu Euroopassa jo pitkään.

Esiintyjänä ja koreografina minusta on kiinnostavaa, miten museoiden oppaat ottavat haltuun itselleen ehkä harvinaisen tai jopa uuden median ja miten museot osaavat arvostaa tai teknisesti resurssoida tätä työtä. Toisaalta tiedän, että museoissa työskentelee juuri oppaina tai eri asiakaspalvelutehtävissä luovien alojen ammattilaisia ja monialaisia osaajia.

On hyvin mielenkiintoista, miten esittämisen dramaturgia, vuorovaikutus, kehollisuus, tilallisuus, asiantuntijuus, läsnäolo ja välittömyys, persoonallisuus, herättelevä kriittinen ajattelu tai luovuus näkyvät näissä uusissa videoissa.

Oma ensimmäinen kokemukseni on takana ja voin reflektoida sitä. Esiintymisen ammattilaisena tilanne on hedelmällinen, koska en ole tehnyt varsinaista kameratyötä säännöllisesti tai kovin paljoa vaikka esim. esitysten dokumentointi on tuttua. Kokemukset ja prosessi taiteilijoiden kesken taideprojekteissa ovat olleet ehkä hieman erilaiset kuin tällaisessa museokontekstissa.

Miten museoissa luodaan omia toimintamalleja ja yhteinen kieli kuvalliseen ilmaisuun? Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, erilaiset ratkaisut voivat olla toimivia. Vielä laajempi kysymys on, miten nykyajan museot puhuvat omasta luovuudestaan?

Sisältö voi olla syvää ja silti se voi toimia myös markkinoinnin muotona. Ekologiset perusteet ja saavutettavuus voivat samoin motivoida työtä, vaikka usein fyysinen kokemus paikanpäällä ei ole täysin korvattavissa.

Ehkä kaikkein upeinta tässä tilanteessa on kuitenkin mahdollinen aidon luovuuden ja rohkeuden esiintulo välittömän tekemisen muodossa! Siinä voi olla jotain innostavaa, herkkää ja rehellistä.

Koreografia ja korona 3 - kirjavinkkejä

Kriisin keskellä on hyvä iloita omasta asuinympäristöstä.

Luen Jan Gehlin kirjaa Ihmisten kaupunki, jonka Rakennustieto Oy on julkaissut suomeksi vuonna 2018.

Kriisin äärellä mietin, miten hyvä asuinympäristö voi tukea elämää vaikeina aikoina. Miten suunnittelua voisi tulevaisuudessa muuttaa huomioimaan toipumisen, toimeentulon, eristämisen ja eristäytymisen tarpeet?

Ehkä vanhanajan erillinen palvelijanhuone tai toinen sisäänkäynti toimivatkin nyt eri tarpeita ajatellen.

Onko perinteisen tilan rakentamisen arvoilla ja yksityiskohtaisilla detaljeilla usein enemmän syvällistä merkitystä hyvässä arjessa kuin osaamme huomata?


Aikaan sopii myös Marketta Tukiaisen ja Krista Keltasen kirja Luova tauko. Löydä oma tapasi elää (Cosy publishing 2018).

Jatketaan harjoituksia - korona-ajan keskellä

Aion aloittaa keholliset sooloharjoitukset kerrostalokotini pihamaalla lähipäivinä. Tarkoitus on tehdä kehollisia "rukouksia" joiden kesto voisi olla noin 15 - 20 minuuttia mutta ilman ajanottoa. Etsin nyt mielessäni sopivaa kellonaikaa, jolloin pihan nurmialuetta ei muuten käytetä. Tällä hetkellä arvioin aamupäivän olevan sopiva hetki. Vielä on avoinna kuinka monta kertaa viikossa harjoitus olisi mielekästä tehdä.

Harjoitus antaa minulle omaa,positiivisesti virittynyttä aikatilaa rauhoittumiseen ja meditoimiseen hitaan liikkeen äärellä, mutta kenties voin käsitellä myös kriisiajan tunnelmia.

Nurmialue avautuu talon parvekkeita kohti, joten naapurit voivat halutessaan seurata hiljaista harjoitusta. Teen harjoituksen osana normaalia arkea enkä häiritse muita. Otan huomioon turvallisuuden - etäisyyttä ja empatiaa!

Olen avannut rinnakkaisblogit

Olen avannut rinnakkaisblogit joissa käsittelen erityisiä kiinnostuksen kohteitani.

Koreografin katse sydän-hämäläisiin kulttuurimaisemiin
koreografinkatsekulttuurimaisemiin.blogspot.com

Paikkakirjani
paikkakirjani.blogspot.com

Molemmat löytyvät myös hakukoneella.


havaintojen tekeminen, lukeminen, kirjoittaminen ja jakaminen elävät korona-arjessa!

Koreografia ja korona 2 - jatkamme arjen harjoituksia

Koronapandemia alkaa vaikuttaa omaan arkeeni. Museoissa tapahtuu, kun virtuaaliset opastukset yleistyvät hyvällä vauhdilla. Samaan aikaan palkatun työn määrä vähenee, koska alan työnantajat joutuvat etsimään jostain säästöä. Työtehtäviä kyllä olisi. Lomautukset alkavat koskea museokentän tekijöitä. Omakin palkka on pienentynyt merkittävästi.

Taidealan toimijat näkyvät uutisoinneissa. Kriisi paljastaa alan normaalistikin vaikean toimeentulotilanteen.

Olin lupautunut huhti-toukokuussa kahteen tilaisuuteen esiintymään. Molemmat luonnollisesti peruttiin. Kesän keikkatöiden aikataulu on avoinna. Siirtoja myöhempään kesään on harkittu.

Asumisen koreografia muuttuu. Etäisyydestä ja koskettamisen varomisesta tulee vähitellen tapa. Kaupassa en riisu käsineitä ja käytän aina korttimaksua. En käytä enää rannekelloa kaupungilla enkä aina vapaa-ajalla ota edes matkapuhelinta mukaan, jos olen varma etten tarvitse sitä. Kun omat tulot vähenevät ei ole syytä käydä juuri muualla kuin ruokakaupassa ja apteekissa sekä liikkumassa turvavälit huomioiden. Etsiydyn sivupoluille ja reiteille, joilla ennakoin ihmisiä olevan vähän.

Olen innostunut luomu-säilykehernekeitosta!

Kodinhoidossa talouspaperin käytöstä on tullut aktiivisempaa ja käsipyyhkeitä vaihdan useammin kuin aiemmin. Käsidesipullo on helposti saatavilla ja puhelinta, kannettavan tietokoneen näppäimiä ja avainnippua tulee nyt puhdistettua. Kasvojen koskettamisen välttämisestä tulee tietoista. Näin siis tietyt kehon osat korostuvat kokemuksellisesti.

Mietin omia ja toisten tarpeita. Olisiko käsidesipulloni tarpeellisempi jossain muualla? Kenelle hengityssuojat ovat välttämättömiä ja missä tilanteissa?

Kriisin keskellä en aio hukata omia arvojani. Ympäristön suojelu on edelleen tärkeää.

Ehkä pandemia virittää myös muistoja. Oliko lapsena tosiaan enemmän valistavia tietoiskuja televisiossa?

Aiemmin välttämäni tai tiukasti rajoittamani sosiaalinen media alkaa näyttää kiinnostavammalta ja jopa chat-muotoinen viestiminen mahdolliselta. Live-videoista netin kanavissa on tullut osa omaa elämää. Olen nyt yhteydessä sukulaisiin ja tuttaviin kenties aktiivisemmin, ainakin sähköpostitse?

Koreografia ja korona 1 - Voimaa ja terveyttä vaikeaan aikaan

Kaupungin koreografia on muuttunut koronan vuoksi Helsingissä ja muualla. Jotkin paikat ovat hiljentyneet ja kenties ihmiset valitsevat myös kulkureittejään eri tilanteissa nyt toisin kuin aikaisemmin. Etäisyyden ottaminen ilmenee selkeämmin kuin aikaisemmin.

Henkilökohtaisesti tuntuu siltä kuin näkisin ympäristön yksityiskohtia paremmin. Saan iloa kauneudesta. Monet vanhat talot ovat uniikkeja taideteoksia ja niitä on helppo aistia kevään valossa. Ehkä runsaamman kotoilun rauha tukee aistimista?

Terveyden- ja sairaanhoidon kantokyvyn turvaaminen on nyt kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa, jotta voimme minimoida ihmisten kärsimystä. Toivon että kaikki ihmiset ottavat vastuuta toimissaan, jotta voimme pysäyttää viruksen nopeasti. Ihmisten välinen fyysinen etäisyys ja eristäytyminen ovat korkean hygieniatason lisäksi nyt keinovalikoimassa.

Kriisi opettaa tai ainakin muistuttaa myös keskittymään merkityksellisiin ja olennaisiin asioihin. Yhteiskunnan joidenkin toimintojen rajoitus on taloudellisesti vaikea ilmiö, mutta toisaalta ekologisesti hyväkin asia. Osa haitallisesta kulutuksesta on tauolla.

Työskentelen itse museo-oppaana. Alkuviikosta museot suljettiin yleisöltä, joten oppaan työkin on muuttunut tässä tilanteessa. Nyt teemme osittain muuta työtä.

Voimaa ja terveyttä vaikeaan aikaan!

Laaja kulttuurinäkemys

Omassa työssäni pyrin näkemään suomalaisen kulttuurin laaja-alaisesti. Vuosituhansien aikana Suomen alueella on tehty omannäköisiä tulkintoja eurooppalaisista kulttuuri-ilmiöistä. Kulttuuriperintömme on rikkaampi kuin usein osaamme kuvitellakaan. Siksi luovassa työssä menneen tutkiminen voi olla hyvin kiinnostavaa ja motoivoitua.