Vihan kaunis maa

Vihan kaunis maa
Vihan kaunis maa 2013. Kuva Vesa Mellavuo

tiistai 5. marraskuuta 2013

Terra - maata näkyvissä/vetäytymisen estetiikka Käsikirjoitusluonnos III OSA

Loppusyksyn maisema

Polvivamman vuoksi teen loppuvuoden koreografin työtä kirjoituspöydän ääressä sekä toimin museo-oppaana. Viime kuukausina taiteen ja muotoilun aloilla on keskusteltu paljon työn omintakeisuudesta, lainoista, vaikutteista ja myös plagioinnista. Keskustelu muistuttaa ilmaisemaan mahdolliset työn viittaukset ja lainat entistäkin selvemmin. Omassa taiteellisessa työssä toisten työn kunnioitus on peruslähtökohta. Opintojeni alkuvaiheessa olin erityisen kiinnostunut siitä, miten taiteellinen teos voi itsesssään viitata kulttuurihistoriaan ja taiteeseen. Myös muiden Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden ehdotukset jakaa teoksen lähteet esim. erilaisten kirjallisten lähdeviitteiden muodossa vaikuttivat minuun.