Vihan kaunis maa

Vihan kaunis maa
Vihan kaunis maa 2013. Kuva Vesa Mellavuo

maanantai 16. marraskuuta 2020

Toistuva kysymys - mikä on tärkeää?

Uudelleen ja uudelleen on kysyttävä, mikä on tärkeää. Minkä puolesta minä haluan toimia? 


Iloitsen siitä, kun kohtaan ihmisten joukossa todellista rehtiyttä ja sydämen sivistystä. - Kaikkien toisten syvää arvostusta eroavista mielipiteistä, elämäntavoista ja näkökulmista huolimatta. 

Haluan etsiä ekologisesti - ja samalla esteettisesti - kestäviä tapoja olla ja elää. Minun tehtäväni on etsiä tätä poeettisuudesta, maayhteydestä ja hyvien perinteiden uudelleen löytämisestä. Syvällisen luontosuhteen rakentaminen ja elämäntapojen mukauttaminen vakavan tilanteen vaatimuksiin on kaikkein tärkeintä ekologisten ongelmien maailmassa. Haluan ettei minun kulutukseni vuoksi tuhota toisten eliölajien mahdollisuuksia elää eikä myöskään hienoja vanhoja kulttuuriympäristöjä. 

---

Haluan toimia niin, että ihmisillä on edelleen mahdollisuus asua myös maaseudulla kestävällä tavalla. Haluan pitää huolta ehyistä, harmonisista, tasapainoisista kulttuurimaisemista ja rikkaasta rakennusperinteestä. Esineellisen perinteen ja tapakulttuurin moninaisuuden ylläpito on myös arvojani. Monipaikkaisuus voi elämäntapana tukea näkemystäni. 

Haluan innostaa ihmisiä löytämään taide- ja kulttuurihistoriasta syvällistä merkitystä, sivistyksen kilvoittelevaa henkeä ja iloa omaan elämäänsä. Haluan että myös lapsilla ja nuorilla sukupolvilla on mahdollisuus tietää ja oppia historiasta, sitoutua perinteeseen sekä rakentaa omaa identiteettiä sen tukemana, elävällä ja tarvittaessa kriittiselläkin tavalla. 

Haluan omassa toiminnassani tuoda näkyväksi suomalaista ja eurooppalaista kulttuuriperintöä. Tuen näkemystä kulttuurin pitkistä linjoista - esimerkiksi Suomessa satojen ja tuhansien vuosien antamaa kokemuksellista perintöä. Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten esim. 1600 - 1800 -lukujen ilmiöt voivat olla osa tämän päivän ihmisen kokemusmaailmaa tasa-arvoisella, tuoreella ja innostavalla tavalla. Kaikkea ei ole vielä tutkittu. Voisiko oman historian vaaliminen olla osana pieniä ja suurempia arkisia tekoja yksityisissä kodeissa ja toisaalta myös instituutioissa. 

Haluan vaalia hyvää kielellistä ilmaisua ja kirjallisuutta sekä suomen lisäksi ruotsin ja saamen sekä englannin mutta aktiivisesti myös muiden eurooppalaisten kielten kuten ranskan, saksan ja venäjän käyttöä ja osaamista Suomessa. Murteet ja pienet kielet rikastuttavat elämää.

---

Tuen omalla työlläni museoalan moninaisuutta ja arvostuksen nostoa. Erityisesti toivon museo-oppaan ammatin kehittymistä muiden museo- ja kulttuuriperintöalan ammattien rinnalla, mistä on keskusteltu alalla viime vuosina. Haluan uskoa että taiteellisten praktiikoiden käyttö osana museotyötä voi edelleen laajentua ja että tulevaisuudessa myös koreografit voivat työskennellä kulttuuriperinnön parissa projekteissa, joilla on jatkuvuutta.  

Haluan että humanististen, taide- ja kulttuurialojen asiantuntijat voivat tehdä työtään terveellä tavalla ylpeänä omasta osaamisestaan ja että tähän on resurssien antama mahdollisuus. 

Hämäläisenä pidän omalta osaltani huolta kotiseutuni kulttuurista.