Koronapandemia on herättänyt paljon keskustelua digitaalisesta ja virtuaalisesta toiminnasta.
Koreografisesta näkökulmasta minua kiinnostaa, miten digitaalisuus tuo todelliset fyysiset paikat saavutettavaksi kehollisesti merkityksellisellä tavalla. Tilojen haptisuus, paikoissa viipymisestä syntyvät vaikutelmat ja kulttuuriset merkitykset ovat mielestäni arvokkaan elämän konkreettisia aineksia.
Koska digitaalinen muoto luo presentaatioita, on olennaista että näiden esitysten tekijöillä olisi kehollista ymmärrystä ja tietoa kinestesian sekä kehollisuuteen perustuvan empatian merkityksistä kulttuurityössä.
Miten tunnistettavuus, läheisyys, tuttuus ja kotoisuus voivat ilmetä digitaalisessa muodossa?
Oman kokemustiedon perusteella ymmärrän, että ilo yhteisön toiminnan jatkumisesta esimerkiksi live striimauksen muodossa on ollut todellista. Visuaalinen lähestymistapa on voinut elävöittää muistamaan myös sen, miltä yhteiset paikat tuntuvat ja kuinka tärkeä symboliarvo niillä fyysisinä rakenteina voi olla.
Yksityisestä olotilasta on tullut osa yhteisöllistä tai jopa julkisen tilan kokemusta. Mentaalinen tila ja digitaalinen tila ovat mielenkiintoisessa suhteessa toisiinsa.
Positiivisesti voisi ajatella, että sijainnin yksityisyyden tuominen esiin voisi vahvistaa halua jatkaa paikallisten erojen jaetuksi tuomista. Miltä täältä tai tuolta käsin näyttää, voi olla edelleen tuore lähestymiskulma kulttuuriin.
Lähteet ja kirjallisuus
Parviainen, Jaana 2007: Tila avautuu toiminnaksi: leikkipuistoista tietokonepeleihin. Teoksessa Taide ja liike. Keho - Tila - Ääni - Kuva - Kieli. Toim. Olli Mäkinen & Tiina Mäntymäki. Vaasan yliopiston julkaisuja. Tutkimuksia 282. Vaasa, Vaasan yliopisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti