Miksi niin monilla alueilla Suomessa uudet talot näyttävät ja tuntuvat olevan ikään kuin irrallaan muusta maisemasta?
Kokemus voi syntyä eri ilmiöiden yhteisvaikutuksesta. Valmiiden rakentamisen ratkaisujen soveltaminen uuteen paikkaan ei aina ole onnistunutta. Alueiden voimakas tiivistäminen voi aiheuttaa ympäristön arvoihin kohdistuvia ristiriitaisia paineita. Kenties rakentamisen prosesseissa ei ole riittävästi aikaa tutkia paikkaa ja sen kokemiseen liittyviä merkityksiä. Ehkä osallistaminen ei aina tavoita vaikeasti hahmotettavaa kokemustietoa? Hypoteeseja voisi esittää paljon.
Voisiko koreografin ajattelu ja kehollisen tiedon entistä aktiivisempi tuominen rakentamisen prosessien työvälineeksi tukea myös laadukkaan asuinympäristön syntyä?
On ilmeistä, että kulkureittien tilallisen hahmottamisen selkeyttäminen, haptista kokemusta inspiroivien materiaalien käyttö, ihmisen kokoiset mittakaavat, tunnistettavat yksilölliset ratkaisut ym. tekijät luovat hyväksi koettua kotiympäristöä.
Mutta voisiko paikan maastonmuotojen, luonnonelementtien ja historiallisten rakenteiden sekä kertomusten sitominen uuden suunnitteluun ja rakentamiseen parantaa myös fyysistä kotikokemusta? Voisiko paikkakokemusten kerroksellisuus toteutua entistä useammin rakentamisen lähtökohtana?
Voisiko taiteen poeettinen hahmottamisen tapa olla olennainen väline ja osa rakentamisen eksistentiaalista merkitysarvoa? Näinhän on ollut ihmiskunnan historiassa. Monissa vanhoissa kaupunkitaloissa taide on ollut kiinteästi elimellinen osa rakennusta. Voiko tällainen asia olla vain laskennallinen prosentti?
Ehkä meidän ei tulisi pitää yllä kapeaa myyttiä suomalaisen arvomaailman käytännönläheisyyden ylivoimasta. Muillakin arjen tekijöillä on merkitystä hyvän elämän rakentamisessa. Miten jokaisella voi olla oikeus asumisen kauneuteen ja terveeseen ylpeyteen omasta ympäristöstä!
Lähteet ja kirjallisuus
Gehl, Jan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti