Viikko sitten tein itseäni virkistävän harjoituksen Helsingin kotini pihassa. Ison kerrostalon nurmipihalla oli iltapäivän hetkessä rauhallista kuten usein tähän aikaan voi olla.
Vaikka taidealan ihmiset ovat tehneet töitä kotoa käsin kautta historian, koronapandemian vuoksi omassa työroolissa liikkuminen saa nyt erilaisia merkityksiä. Olen esimerkiksi menneenä kesänä muistellut erään tanssiteoksen liikemateriaalia samassa paikassa, mutta nyt median tuodessa esille taiteen tapahtumisen tekijöiden kodeissa, hieman poikkeavaa tekemistä ehkä katsotaan myös toisella tavalla.
Kyseessä ei ollut esitys sanan perinteisessä merkityksessä, vaan liikkeen harjoittaminen eräänlaisena meditaationa tai "rukouksena". Silti minusta on aina mielenkiintoista miettiä, miten tanssia katsotaan arjen keskellä. Asuntoni on Helsingin mittakaavassa todella isossa kerrostalossa, jossa asuntoja on paljon. Korona-ajan keskellä ihmisiä oli varmasti kotona iltapäivänkin aikaan.
Olen asunut tässä osoitteessa vasta puolitoista vuotta, joten minua ei moni talossa asuva vielä tunne muuta kuin kenties tuttuna ihmishahmona porraskäytävässä tai pihan jätekatoksella. Mutta lienee ilmeistä että ihmiset osaavat lukea tanssia tehneen henkilön habitusta, liikkeen laatua ja kehon kantamisen tapoja. 'Tanssi' tunnistettaneen ihmisestä jollain tavalla.
Tanssijan roolissa katseen kohteena oleminen on minulle tuttua ja luontevaa. Siihen ei liity lähtökohtaisesti mitään ongelmallista. Silti toisen katse virittää minut eri tavalla arjen esittämiseen, mikä käytännössä johtaa esimerkiksi omien eleiden selkeyttämiseen tms.
Korona-ajan vuoksi olen alkanut muutenkin liikkua kaupungissa eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen kävellyt kodin lähellä enemmän. En välttämättä lähde kaukaisempaan puistoon tai paikkoihin, joissa tiedän olevan paljon ihmisiä. Siksi olen viipyillyt puistoalueilla, jotka aikaisemmin ovat olleet minulle vain läpikulkupaikkoja.
Tämä teema on aina yhtä kiinnostava. Pienikin poikkeama puistokäytävältä vaikkapa nurmikon keskellä olevalle kalliopinnalle saa kokemaan kaupunkimaiseman toisin, eri pisteestä. Siksi uskon että vastaavilla konkreettisilla teoilla voi olla ihmisille paljon merkitystä kotiympäristöön kiinnittymisen ja kuulumisen kokemuksen luomisessa, mitä on myös tieteessä tutkittu.
Yksityisenä ihmisenä olen aina herkkä aistimaan erilaisia ympäristöjä ja teen tarkkoja huomioita rakennetun ympäristön yksityiskohdista tai paikkaa luonnehtivista muista elementeistä. Aistiminen ja kiintyminen vaatii kuitenkin paljon aikaa ja fyysistä läsnäoloa, kenties myös omaehtoista tiedostamista. Kaupungissa on paljon paikkoja, joissa ihmisten ei oleteta tai toivotakaan jäävän tutkimaan omaa suhdettaan tilaan tai tekemään poeettisia havaintoja maailmasta. Näiden harjoittaminen voi silti olla hyvin antoisaa, vapauttavaa ja kiinnittävää, jos kokija tekee tilanteesta turvallisen itselleen ja toisille.
Fyysisen todellisuuden havainnointi, ymmärtäminen ja merkityksen kokeminen syvenee paljon vastaavissa harjoituksissa, kun niille antaa osan päivässään. Tuttu ympäristö sisältää aina uusia maailmoita jotka voi löytää. Mukavinta se voi tietysti olla miellyttävässä ja viihtyisässä kotipaikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti