Ehdotan ja luonnostelen oman luovan työni lähtökohdista seuraavaa:
Voi olla kiinnostavaa kokea taidetta, jonka lähtökohtana on taiteilijoiden - omilla metodeillaan - tekemä kulttuurintutkimus. Asuminen pitkäkestoisesti yhdessä paikassa antaa mahdollisuudet ymmärtää alueen ilmiöitä syvällisesti. Viipyilevä aistiminen saattaa tarjota yllättävän isoja oivalluksia. Kärsivälliselle ja pitkäkestoiselle työlle voi olla tilausta ajassa, jossa monet ihmiset mahdollisesti myös kärsivät keskittymiskyvyn puutteesta.
Taiteilijoiden itsensä ylläpitämät, verkostoituneet residenssit tai omat yksityiset työhuoneet sekä vastaavat instituutioiden toimintaympäristöt ovat tällaisen työn kiintopisteitä, joista voi liikkua lähiympäristöön. Eräänlainen autoetnografinen työ on ollut historiallisesti monen taiteilijan metodi ja se voi olla toimiva työmuoto edelleen. Paikalliskulttuurien oletettu rajoittuneisuus tai sisäänpäin kääntyneisyys on ehkä tässä yhteydessä silti yksi haaste ja ylitettävä asia. Miten paikkaan sitoutumisella voisi kuitenkin olla korkea statusarvo?
Taiteilijan rooli asuinpaikkansa "kirjeenvaihtajana" on mielenkiintoinen. Siitä voi tulla motivoitua, jos luovien alojen verkostot myös aivan tietoisesti rakentavat tällaista käytäntöä. Paikkakokemusten vertailu on kiinteä inhimillisen kulttuurin toimintatapa. Taide on ollut sen käyttöliittymä kautta historian. Kokemuksellisuuden näkökulmasta olennaisen mahdollistava digitaalinen jakaminen voi tuntua mielekkäältä välineeltä tämän ajan kontekstissa. Kiinnostavaa olisi kokea digitaalista työtä, jossa paikkojen särmikäs luonne ei typisty kuvalliseksi viihteeksi.
Eettisesti arvoa synnyttävä, monia näkökulmia esiin tuova, keskusteleva ja huomaavainen tapa tutkia tiloja ja paikkoja torjuu kapean turistisen katseen tai ulkopuolisen, alentavan paremmin tietämisen. Asuminen ja asiantuntijuus kohtaavat sekä voivat toimia vuorovaikutuksessa. Kiinnostavaksi työn tekee, jos kulttuurin isot instituutiot haluavat olla vuorovaikutuksessa tällaisen paikallisen tutkivan työn kanssa ja keskustelua voidaan käydä molempiin suuntiin. Globaalin ja lokaalin akseli vain on rajana.
---
Vaikka netin maailma synnyttää linkkejä asioiden ja tekijöiden välille, sähköisessä muodossa on paljon sirpaleista tietoa, joka ei anna mahdollisuutta syvällisen ja luotettavan tiedon tai kokemuksen saamiseen erilaisista rajatuista alueista. Taiteen tehtävä tiedon kommunikoinnin välineenä voi tässä olla hyödyllinen. Paikkojen merkityksellistymisen prosessi on minun esimerkkini ja promootiotyöni kohde.
Minusta on kiinnostavaa olla tekemisissä orgaanisen hitaasti muuttuvien fyysisten paikkojen kanssa. Paikkatiedon potentiaalinen koskettavuus ja rikas kerroksellisuus on jotain muuta kuin nopeasti kokoon saatua pinnallista faktaa. Toinen asia on kätkeytymisen ja paljastumisen arvokkuus. On nautinto löytää uusia tiloja ja rakentaa paikkoja, mutta myös antaa niiden olla rauhassa.
Yksilöllinen paikkakokemus rakentuu juuri viipymisen toiminnallisessa muodossa ja sen jakaminen vaatii myös aikansa. Taiteen fyysinen muoto voi tukea suhteen luomista. Pitkäkestoiset tai toistuvuutta sisältävät projektit sekä työ, joka limittyy muuhun elämään vaikuttavat silloin hedelmällisiltä. Näkökulmat voivat kuitenkin olla raikkaita niin, että tilojen uusille sosiaalisille merkityksille on mahdollisuus tai eettisesti huonoilta tuntuvat merkitykset voivat muuttua, kun tiloihin otetaan uusi lähestymistapa.
---
Oma identiteettini on kiinnittynyt ns. Sydän-Hämeen alueelle. Eri näkökulmia rinnastaen tarkastelen omassa työssäni usein, mitä se tarkoittaa, on tarkoittanut tai tulevaisuudessa on. On samoin aina mielenkiintoista kokea toisten tulkintoja seudun kulttuurista. Usein ulkopuolinen tulkinta voi tuntua hivenen vieraalta omaa kokemusta vasten. Tällaiset omat huomiot antavat samaistumispintaa, kun yleisesti puhutaan perinteisten osakulttuurien tai paikalliskulttuurien asemasta, kohtaamisesta tai ristiriidoista - esimerkkinä iso keskustelu saamelaiskulttuurista.
Koska Sydän-Hämeessä on asuttu hyvin pitkään, erilaisia sosiaalisia ihmisryhmiä on ollut rinnakkain ja elinkeinot ovat olleet monipuolisia, omassa "kyläkoreografin" näkökulmassani on myös jälkiä tästä moninaisuudesta. Digitaalinen kartta tai tilastotieto ei anna tähän suoraa kokemuksellista tukea. Taiteellinen toiminta yhteisön kanssa antaa väylän tavoittaa vaikutelmia yhteisestä kokemuksesta ja yksilöllisen suhteesta siihen. Kulttuuri elää taiteesta.
On luonnollista, että kaipaan vertaisten läsnäoloa esimerkiksi netissä, huomioiden jakamista ja tukea. Vaikka luovan toimijan aihe ei keskittyisi paikkaan, tilaan tai maisemaan, paikallisuus on silti mukana kaikessa toiminnassa. Korona-kriisi onkin luonut virkistävää keskustelua paikkojen merkityksestä.
Sydän-Hämeessä luovien tekijöiden sivistyshistoria on pitkä. Yhteiskunnallinen keskittämispaine ja ekologisen kriisin maisema - sekä kenties ajankohtainen koronapandemiakin - haastavat paikallisen kulttuurin uudelleen asuttamiseen. Perinteisten kulttuurimuotojen viisas soveltaminen ekologisesti kestävän elämän aineksiksi on yksi mahdollisuus.
Tämän hetken modernissa kulttuurissa voisi olla entistä olennaisempaa pohtia pienimittakaavaisen toiminnan suurta merkitysarvoa. Koska merkityksiä syntyy ilmiöiden yhdistämisestä ja linkittämisestä, taiteellisen eleen jatkokäsittely, kierrätys ja jakaminen eri ihmisten kanssa voi antaa kaivattua lisäarvoa työlle.
---
Tällä hetkellä minua kiinnostaa, miten retriitin omaisessa ympäristössä voi pitkäkestoisessa työssä syntyä suhteellisen välittömiä ja kussakin tilanteessa joustavia tekoja suhteellisen kevyellä energialla. Nopea reagointi vastaa myös ajankohtaisiin keskusteluihin. Jos taiteellisen teon filosofinen perusta on vahva, luonnosmainen teos tai osallistava teko yms. voi olla riittävä ja nautintoa tuottava toteutustapa.
Intohimon ja ilon häviäminen työstä ylisuorittamisen vuoksi raskauttaa ihmisiä kohtuuttomasti, mistä Jasmina Kauta varoitti Aamulehdessä. Työhyvinvoinnin kysymykset tuntuvat olevan jatkuvasti suomalaisen median ajankohtaisaiheita. Onko myös luovien alojen tekijöillä sama jatkuvan riittämättömyyden tunne ja mikä oikeastaan on sen syy?
Miten paikkoihin kuulumisen ja oman työn tarpeellisuuden kokemus voisi antaa luovalle työlle kaivattua henkistä tukea? Tarvitaanko siihen asenteen muutosta, yleisötyön menetelmiä ja muistuttamista paikkojen arvostuksen tärkeydestä, koska olemme jatkuvassa vuorovaikutuksessa niiden kanssa.
Lähteet ja kirjallisuus
Ehn, Billy 2014: Arjen yllätyksiä - huomaamattoman etnografia ja kulttuurianalyysi. Teoksessa Moniulotteinen etnografia. Toim. Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto. Helsinki, Ethnos ry.
Kauta, Jasmina: Kun tavoitteena on vain menestys, intohimo kuolee. Aamulehti 6.8.2020.
Mäki, Teemu 2018: Taiteen tehtävä. Toinen painos. Helsinki, Into Kustannus Oy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti