Meidän aikamme tärkein tehtävä on vaikuttaa ekologiseen tasapainoon merkittävillä korjausliikkeillä.
Syvällisen ajattelun kasvu on varmasti edellytys tällaiselle vaikuttavalle työlle. Elämän arvokkuuden ja jatkuvuuden, hyvin tekemisen arvostuksen, kotoisuuden tai kauneuden tarpeet ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin ennenkin. Korjausliike vaatinee tervettä itsekkyyttä mutta samalla näkökulman laajentamista oman, kapeasti mitattavan hyödyn tai elämyksen tavoittelusta isompien, tyydytystä tuottavien arvojen ja tavoitteiden ajatteluun. Myös marginaalisten elämäntapojen huomioiminen tässä työssä on kestävää - ja kenties jopa yksi ratkaisujen hakemisen väylä.
Luovan ammattilaisuuden asiantuntija Jussi T. Koski totesi jo kymmenkunta vuotta sitten, miten ulkoinen motivaatio voi ohjata käsitystä omasta osaamisesta, jolloin työtä kantava intohimoinen motivaatio voi jäädä jopa löytämättä. Hän myös kertoi, miten eri alojen huiput haluavat tehdä omasta arjestaan niin sujuvaa kuin mahdollista. Muuten ei synny suuria ajatuksia. Vaikka en tavoittelisi huipulle pääsyä, niin voisinko minäkin etsiä tilaa isoille mielenliikkeille?
Nyt voisi ehkä siirtyä toimimaan tämän rinnalla niin, että ihmisten kohtaamisen laatu ja omaehtoinen luovuus voisi tukea arvokkuuden ja mielekkyyden kokemusta ekologisen kriisin keskellä. Koska materiaalinen ylikulutus ja rakentaminen ei ole kovin kestävää - ja ne tuottavat myös negatiivisia henkisiä vaikutuksia sekä turhauttavaa taistelua "oikein tekemisen" saavuttamisesta - rinnalle on luontevaa ottaa toinen, ratkaisukeskeinen lähestymistapa kestävyyteen. Pinnallinen,viherpesuksi tunnistettava toiminta tai kaksinaismoralistinen suhde kestämättömiin arvoihin voi luoda yhteiskuntaan liikaa turhautumisen tunteita.
Voiko olemassa olevan materiaalisen maailman nähdä uudella tavalla? Voiko huomion suunnata oman kokemisen variaation laajentamiseen - sen hienontamiseen? Voiko kestävyyttä toteuttaa tältä pohjalta ihan konkreettisestikin nyt-hetkestä käsin ja ilman kaksijakoista vastakkainasettelua?
Miten omassa työskentelyssä voisi säilyttää ymmärryksen erilaisista rinnakkaisista ekologisista näkökulmista? Viime vuosina suomalainen keskustelu on ollut yllättävän teknologia-orientoitunutta tässä yhteydessä. Pystyisivätkö humanistiset, luovat ja taidealat tarjoamaan myös konkreettisempia ja samalla syvempää vaikuttavuutta tarjoavia ideoita ratkaisumallien hakemiseen? Voiko osallistaminen, moniarvoisuus ja empatia olla sisäistetty toimintatapa ilman liian raskasta näkökulman promootiota ja organisoitumista?
Antti Majava on tuonut esille turhanpäiväisten muutosprosessien sekä tyhjästä puheesta syntyvän ähkyn ja pöhinän ylikuormittavuuden luovien alojen asiantuntijayhteisöille. Liityn mielelläni joukkoon, joka haluaa keskittyä viisaisiin prosesseihin!
Esimerkkejä
Hiljattain olin palaverissa. Yhteistyökumppani ehdotti kävelypalaveria. Tämä oli minulle ensimmäinen oikea kävelyn muodossa toiminut kokous, ellei katselmuksia yms. paikkaan jo valmiiksi sidottuja kohtaamisia lasketa. Kävelypalaverit ovat olleet jo pitkään tunnettu työn käytäntö. Miksi niitä ei kuitenkaan harrasteta? Ainakin oma kokemus oli todella positiivinen. Keskustelu soljui hyvässä rytmissä kauniissa ympäristössä.
Korjaava rakentaminen on toinen elämismaailman käytännön esimerkki. Tutkimus on oppimista. Oppimisen nautinto voisi olla ajava voima rakentaa uutta mutta jo valmiiksi merkityksiä sisältävää kulttuuria sekä materiaalisesti että henkisesti. Vaikka puhtaalta pöydältä aloittaminen on joissakin projekteissa motivoitua, toivoisin rinnalle kevyempiä fyysisiä ratkaisuja, joiden henkinen merkitys voisi kuitenkin olla suuri.
Työn positiivisen palveluluonteen antaman nautinnon ja ammattiylpeyden tai omistajuuden kokemusten vahvistaminen on olennaista hyvän elämän kannalta.
Lähteet
Jääskeläinen, Nina 2020: Pöhinästä ei synny laatua. Julkaisussa Teatteri & Tanssi + Sirkus 1/2020.
Parkkola, Jaana 2011: Flow'ta etsimässä. Julkaisussa Yhteenveto 4/2011.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti