Kiitos yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Olen suunnitellut tulevan vuoden tapahtumia. Tavoitteena on taas kirjoittaa, toteuttaa opastuksia & rakennusperintöaiheinen kurssi ja kenties näyttelyitä sekä tehdä esityksiä.
Fridfull Juletid och Ett Gott Nytt År 2023
Merry Christmas Tide and Happy New Year 2023
Teatterikorkeakoulun opintojen jälkeen olin Zodiak - Uuden tanssin keskuksen piirissä muutaman vuoden ajan. Expositio - asettumattamia rakenteita jatkoi opinnäytteeni taiteellisen osan teemojen käsittelyä. Erityisen ilahduttavaa oli päästä mukaan Anu Rajalan koolle kutsumaan projektiin Helsinki liikkeessä. Olin myös mukana Sivuaskel-festivaalin 2009 tilausteoksen työryhmässä. Näin pääsin tutustumaan sosiaalisen koreografian ajatteluun Steve Valkin johdolla. Vielä seurasi itselle läheisten ekologisen kestävyyden teemojen käsittelyä Maata näkyvissä / vetäytymisen estetiikka -nimisessä kokeilussa.
2010-luvun alussa palasin yliopisto-opintojeni pariin tekemään pro gradu -tutkielmaa. Siinä halusin yhdistää omat alani. Tutkielmani nimi on Kylätiellä - kulttuurimaiseman analyysi ja liikkeessä tapahtuva paikkakokemus koreografiana.
Vihan kaunis maa -teoksesta (2013) tuli itselleni erityisen tärkeä kokemus. Sen olen kuvannut seikkaperäisesti toisessa blogissani. Vaellusesityksessä yhdistyi moni kiinnostukseni kohde.
Samana vuonna alkoi yhteistyö koreografi Ismo-Pekka Heikinheimon kanssa. Viime vuosina olen tanssinut hänen Anybody's Architecture -sarjansa teoksissa.
Kaupunkitilaa käsittelevien kurssien ohjaaminen Teatterikorkeakoulun tanssijantaiteen maisteriopiskelijoille on ollut minulle hyvin merkityksellistä.
Museossa tapahtuva tanssi kiinnostaa minua edelleen. Olen toiminut pitkään museo-oppaana ja näen taiteellisen praktiikan mahdollisuudet museotyön yhtenä sisältönä ja työtapana.
Olen iloinen, että saan olla tämän vierailuesityksen juontajana elokuun lopussa Nuijantalossa:
Runo – Näky – Huumaus
Tanssidramaattinen sarja
Tänä vuonna tulee 125 vuotta tanssitaiteilija Martta Bröyerin (1897–1979) syntymästä. Modernin tanssin pioneereihin Suomessa kuulunut Bröyer loi 1920–30-luvuilla oman tyylinsä, jossa tanssia säesti runonlausunta. Aikoinaan ristiriitaisen vastaanoton saanut taidemuoto innoittaa nyt tämän päivän tekijöitä, tanssitaiteilija Tiia Hämäläistä ja äänitaiteilija Marika Hyväristä. He ovat luoneet runotanssiteoksen, jossa Bröyerin käyttämät runot kohtaavat nykyrunouden ja hänen liikekielensä vaikutteet sulautuvat nykytanssiin. Johdannoksi kuullaan lyhyesti Martta Bröyerin elämästä ja urasta sekä erityisesti hänen monista siteistään Pälkäneelle. Tanssin ohella Bröyer ansioitui kulttuuriperintötyössä ja pelasti vanhan helsinkiläisen sukutalonsa nykyisin Ruiskumestarin talona tunnetuksi museoksi. Pälkäne tuli Bröyerille hyvin rakkaaksi hänen kasvatusäitinsä Hanna Blåfieldin suvun kautta, ja vietti siellä kesää vuosikymmenien ajan.
Kuva Helsingin kaupunginmuseo
Tiia Hämäläinen on helsinkiläinen tanssitaiteilija. Hän on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta 2005 ja tanssipedagogiksi (AMK) Kuopiosta 2003. Hämäläinen on toiminut monipuolisesti tanssin kentällä niin tanssijana, opettajana, kouluttajana kuin koreografina erilaisissa konteksteissa. Oman taiteellisen työnsä lisäksi hän toimii tanssijana Tanssiteatteri Sivuun Ensemblessa ja baletin- ja nykytanssinopettajana Helsingin tanssiopistossa. Hämäläinen sukeltaa töissään tanssin, kuvan, tekstin ja äänen dialogisuuteen sekä pohtii liikkeen ja pysähtyneisyyden vuorottelua, hetkessä olemista.
Marika Hyvärinen on vantaalaistunut ääni- ja säveltaiteilija, joka on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2015. Hyvärinen tekee äänitaidetta, sovituksia, sävellyksiä sekä installaatioita, osallistuu videotaideprojekteihin sekä performansseihin ja opettaa musiikkia freelancerina. Hyvärinen on kiinnostunut musiikin kerrostumien pöyhimisestä ja väärinkäyttämisestä sekä hauraiden ja katoavien äänien työstämisestä eri medioita hyödyntämällä
opastetut kulttuurikävelyt
PÄLKÄNEEN LOTTIEN JALANJÄLJILLÄ
Pälkäneen Maanpuolustusnaiset ry järjestää kesällä ja syksyllä kulttuurikävelyt, joilla osallistujat pääsevät tutustumaan Lotta Svärd -järjestön paikallisyhdistyksen historialliseen maisemaan sekä ilmavalvontatyöhön Syrjänharjun eri puolilla olevissa kohteissa.
Kävelyiden oppaana toimii FM Jaakko Simola, joka on perehtynyt kulttuuriympäristön eri elementtien havainnointiin, kokemuksellisuutta aktivoivalla tavalla. Kävely historiallisesti kiinnostavilla paikoilla auttaa samaistumaan esipolvien elämään.
Heinäkuun viimeisenä sunnuntaina juhlimme Pälkäne-päivää. Syyskuun kävelyllä on puolestaan liikunnallisempi luonne ja käyttöön otetaan hiljattain valmistuneet Pälkäne-portaat. Molemmissa tapahtumissa osallistujia palvelee yhdistyksen perinnehenkinen lottakanttiini. Muonitus oli myös Pälkäneen lottien vahva ala.
Su 31.7.2022 klo 13.00
Pälkäneen lottien jalanjäljillä – opastettu kulttuurikävely
FM Jaakko Simolan johdattamana seuraamme Pälkäneen lottien jalanjälkiä Syrjänharjun historiallisissa maisemissa. Lähdemme kävelyreitille Pälkäneen torilta, mutta voit tulla kuuntelemaan opastusta myös suoraan Syrjänharjun lottamuistomerkille, jossa maanpuolustusnaisten järjestämä lottakanttiini palvelee klo 13.00 − 15.00. (Tarvittaessa järjestämme kuljetuksen torilta muistomerkille)
Tapahtumaan on vapaa pääsy, lottakanttiinissa on vapaaehtoinen kahvimaksu.
Pukeudu sään mukaan ja kävelyyn soveltuviin kenkiin. (Pälkäne-päivänä 31.7. on myös kansallispuvun tuuletus sallittua).
Tapahtuman kesto on noin 2 tuntia.
Su 18.9.2022 klo 13.00
Pälkäneen lottien jalanjäljillä – opastettu kulttuurikävely
FM Jaakko Simolan johdattamana seuraamme lottien jalanjälkiä Syrjänharjun historiallisissa maisemissa. Retkellä liikumme reippaasti eikä reitti ole esteetön (Tori – Nuijantalo – Tervapirtti − Pälkäne-portaat – Lottamuistomerkki).
Reitin varrella on Pälkäneen maanpuolustusnaisten järjestämä lottakanttiini.
Kävelyn kesto on noin 1,5 tuntia.
Tapahtumaan on vapaa pääsy, lottakanttiinissa on vapaaehtoinen kahvimaksu.
Pukeudu sään mukaan ja
kävelyyn soveltuviin kenkiin.
Lottien jalanjäljet Syrjänharjussa
Toinen maailmansota vaati suomalaisilta suuria uhrauksia. Pälkäneen sankarihautausmaalla kirkkopihassa voi ymmärtää, mitä maan sotilaallinen puolustaminen tarkoitti. Naisten työ oli kriisiaikana samoin hyvin sitoutunutta monin tavoin. Valmiutta oli kuitenkin harjoitettu pitkän aikaa esimerkiksi Lotta Svärd -järjestön paikallisessa toiminnassa. Pälkäneellä yhdistysmuotoinen lottatyö alkoi jo varhain vuonna 1919 Miina Hägerin johdolla. Jäseniä oli suhteellisesti mitattuna paljon ja toiminta yhdisti eri taustoista tulevia naisia. Lottien ja pikkulottien historiaa ja muistitietoa on myöhemmin tallennettu pitäjässä aktiivisesti.
Pälkäneen Nuijantalo toimi yhdistyksen toiminnan tärkeänä keskuspaikkana: varusteiden hankinta, varainkeruu, koulutustoiminta, liikuntaohjelma ja juhlien järjestäminen olivat aktiivisia työmuotoja. Sota-aikana Nuijalla myös muonitettiin sotilaita, leivottiin leipää ja kuorittiin perunoita, autettiin evakkoja jne. Lottayhdistyksellä oli siellä oma huonekin, kun talo toimi Pälkäneen suojeluskuntatalona. Arkkitehti Toivo Paatolan alun perin Suomalaisen puolueen taloksi suunnittelema rakennus valmistui vuonna 1907 ja on edelleen kirkonkylän keskeinen rakennusmuistomerkki.
Talvisodassa ja jatkosodan ensi vuosina Pälkäneen lotat hoitivat ilmavalvontaa Syrjänharjun näkötornista. Tehtävänä oli suojella Tampereen kaupunkia, jota Neuvostoliiton koneet pommittivat. Puhelinyhteydellä voitiin havainnot ilmoittaa kaupunkiin, jossa osattiin tällä tavalla varautua antamaan ilmahälytys. On koskettavaa eläytyä lotan tehtävään: mitä nuori turkkiin kääriytynyt nainen tunsi talvisessa harjumaisemassa havainnoidessaan tummaa taivasta. Rakennusmestari Julius Lehtosen suunnittelema kaunis näkötorni on purettu. Paikalla on nyt vuonna 2003 paljastettu Lotta-muistomerkki.
Harjun sivussa ollut ampumaradan maja Tervapirtti toimi lottien tukikohtana ilmavalvontatyössä. Myöhemmin toiselle paikalle siirretty rakennuksen runko on edelleen muistona suojeluskunnan vilkkaasta rakennustoiminnasta 1900-luvun alkupuolella. Professori Carolus Lindbergin suunnittelema tyylikäs hirsipaviljonki valmistui vuonna 1925.
Pälkäne-portaat ovat paikallisen talkootyön nykyesimerkki. Kuntoilukäyttöön tarkoitetut portaat tarjoavat samalla pääsyn suoraan harjun laelle, josta avautuu vaikuttavia näkymiä sydänhämäläiseen maisemaan. Liikkuminen historiallisesti kiinnostavilla paikoilla yhdistää eri sukupolvet. Millainen oli pälkäneläisen lotan mielenmaisema hänen toimiessaan meille tutuissa harjumaisemissa 80 vuotta sitten?
Opastettu laivaristeily 2022
Aika: su 22.5. klo 13:00 – 14:30
Paikka: Lähtöpaikka Nuijantalo, Onkkaalantie 102, 36600 Pälkäne
FM Jaakko Simola opastaa kävelykierroksen aiheesta
Millainen on Pälkäneen pitäjän vanha keskus rakennusperinnön näkökulmasta? Mitkä historialliset tekijät ovat vaikuttaneet kyläkuvaan? Millaisia kiinnostavia vanhoja taloja ja niiden rakennusteknisiä yksityiskohtia Sydän-Hämeestä voi löytää? Miten rakennukset ja niiden hoito ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä?
Jaakko Simola vastaa kysymyksiin opastetulla kävelyllä, jonka esimerkkikohteet ovat Pälkäneen kirkonkylässä Onkkaalassa. Pälkäneen pitäjänkeskus raitteineen ja kujineen on monipuolinen rakennettu ympäristö, johon liittyy myös rikasta kulttuurihistoriaa.
Tapahtuman järjestäjä on Valkeakoski-opisto. Mukaan mahtuu 40 osallistujaa.
Tervetuloa!
Kuvassa Onkkaalan Tiililän päärakennus, joka on arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema. Tänä vuonna juhlitaan hänen syntymänsä 150-vuotisjuhlia. Arkkitehdin urasta kerrotaan myös Arkkitehtuurimuseon näyttelyssä Eläköön Wivi Lönn.
Olin lopettanut tanssin harrastuksen 1990-luvun jälkipuolella Tampereen Teatterissa esitetyn Peppi Pitkätossu -musikaalin jälkeen. Olin tosin aloittanut yliopisto-opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1991, mutta varusmiespalveluksen jälkeen jatkoin Helsingin yliopistossa eikä minun ollut enää niin helppo yhdistää harrastusta Tampereella asumiseen ja opiskeluun pääkaupungissa.
Olin jo maisteriopintovaiheessa kun hain uusiin opintoihin Teatterikorkeakouluun. Syksyllä 2000 aloitin siis uuden polun elämässäni. Korkeakoulun vasta remointoidut uudet tilat tulivat opiskelijoiden käyttöön Haapaniemenkadulla Sörnäisissä samaan aikaan tuona syksynä. Talosta tuli puolittain koti seitsemäksi vuodeksi.
Opiskelu tarkoitti tanssinäkemyksen laajentamista. Opiskelijan lukujärjestys oli täynnä ja kandidaattitutkinto oli mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa. Halusin jatkaa maisteriopintojen parissa, mutta valinta oli vaikea - olisivatko tanssijan, koreografin vai esitystaiteen ja -teorian opinnot minulle oikea ratkaisu? Valitsin pitkän harkinnan jälkeen koreografian.
Opinnäytteeni kirjallisessa osassa pohdin museotilan mahdollisuuksia koreografin työn paikkana.
Aloitin tanssiharrastuksen kuusivuotiaana Pälkäneellä. Näyttelijä Assi Nortia oli alkanut pitää balettitunteja kotipitäjässäni. Onkkaalan VPK:n 1950-luvulla rakennetun talon sali oli pieni ja jos muistan oikein, tankona toimivat riviin laitettujen tuolien selkänojat. Myöhemmin tunteja oli myös nykyisen Kostian koulun juhlasalissa.
Niin olin punaisissa housuissa, punaisessa kietaisupaidassa ja mustissa balettitossuissa päätynyt maailmaan, joka antoi pienelle ja varmasti ujollekin pojalle vähitellen itseluottamusta ja omaa identiteettiä.
Jossain vaiheessa tunnit taisivat loppua Pälkäneellä tai sitten muista syistä jatkoin harrastusta Tampereella ja Kangasalla. Hervannan uusi vapaa-ajankeskus oli yksi mielenkiintoinen paikka. Tunteja oli myös Kangasalan Nattarissa.
Kasvaessani Assi Nortia ehdotti, että minun olisi hyvä jatkaa toisten opettajien johdolla. Päädyin Tampereen balettiopiston oppilaaksi. Kävin tunneilla Tampereen Aleksanterin koulun puurakennuksessa ja Kangasalla harjun sivussa olleessa talossa, entiseen Suojeluskunnan talliin tehdyissä tiloissa. Pitkän puurakennuksen salissa oli pylväitä ja katto matalalla, mikä oli tanssin kannalta jopa rajoittavaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oikeastaan hupaisaa.
Tanssikoulun henki oli hyvä. Harrastus oli palkitsevaa, kun lähes vuosittain teimme kunnianhimoisia esityksiä Tampereen eri teattereihin. Keskeisimpiä olivat kokemuksellisesti Pessi ja Illusia, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja lasten musikaali Peppi Pitkätossu.
Vierailevien miesopettajien merkitys oli tärkeä kehittymisen kannalta. Samoin osallistuminen poikien tanssikurssille Kuopio tanssii ja soi -festivaalien yhteydessä 1980-luvun lopussa oli merkittävä kokemus. Siellä taisin ensi kertaa osallistua myös nykytanssitunnille.
Koen että oma harrastukseni oli paikallisesti arvokasta senkin vuoksi, että vielä 1980-luvulla monella pojalla ei ehkä ollut mahdollisuuksia harrastaa tanssia. Siitä ei ollut vielä tullut trendikäs pojille sopiva ilmaisun muoto.
