Yksi Expositio-esityksen tekemisen motiivi oli lähteä oman elämismaailmani reaalisista aineksista lähes sellaisenaan, vaikka esityksestä lopulta tuli omannäköinen - niukka, minimalistinen ja historiallisuuttani korostava esitys. Esineet, pohjapiirrokset ja valokuvat olivat todistusaineistoa rakentumiseni paikoista. Ne olivat siis jonkinlaista ready made -ainesta. Lähtökohtana oli ehkä naiivilta tuntuva kokemus siitä, että tanssijana ja koreografina jätän usein huomiotta monia puoliani, mikä voi olla terveellistä itsen yksityisyyden suojelua ja ymmärrettävää siitä näkökulmasta, että taide voi nimenomaan avata muita kuin reaalimaailman olemistapoja. Mutta toisaalta johonkin kuulumisen esiintuominen on motivoivaa. Aika usein jään esityksen tekijänä myös kiinni valmiisiin taiteen malleihin ja tietynlaisiin arvomaailmoihin, jolloin kuuluminen ja omat paikallisuudet eivät näy. Tämä tuntuu siinä mielessä elämää ja taidetta kaventavalta, että kokemustodellisuudessa kaikki ihmiset ovat aina osallisia hyvinkin erilaisiin paikallisiin rakenteisiin. Elämän aikana jokainen ehtii kohdata monenlaisia käytäntöjä ja arvomaailmoja tai oman maailmankuvansa muutoksia.
Kansainvälisyys ei tietenkään ole paikallisuuden vastakohta. Silti minusta on tärkeää sitoutua vaalimaan heikoilla olevia kulttuurin ilmiöitä. On vaalittava paikallista monimuotoisuutta ja monikulttuurisuutta - myös itsessä. Paikallisuus ei ole pysähtynyt tila. Se voisi tarkoittaa myös juuri sitä määrittelemätöntä, jota meissä on. Toisaalta paikallisen käsitteellä tavoitan myös itsen määrittelyn omista lähtökohdista.
Vihan kaunis maa
Vihan kaunis maa 2013. Kuva Vesa Mellavuo
keskiviikko 21. toukokuuta 2008
Expositio - asettumattomia rakenteita III Ajatuksia esityksen jälkeen
Eilen tiistaina 20.5. oli Exposition toinen ja viimeinen Z in motion -esitys. Purimme sen jälkeen tilasta sinne tuomamme elementit. Kävelin kantamusteni kanssa ulos ja matkustin kotiin. Tämän esityksen kontekstissa tämä tuntuu merkitykselliseltä - pakata esitetyt tilansa ja lähteä jonnekin. Ilta oli kaunis, taivas kirkas. Raitiovaunun kaarros päätepysäkillä kosketti.
Esityksen tekemisen jälkeen on usein haikea tai pohdiskeleva olo: kannattiko tämä, mikä oli mielekästä, mikä hauskaa, missä onnistuin ja missä en, kenelle esitys saattoi antaa jotain jne.
Nyt haluaisin asettaa yleisölle kaksi kysymystä: 1. Miten sinä asettuisit esille esinekokoelman muodossa? Mitä valitsisit, jos saisit ottaa vain neljä kotisi esinettä? 2. Mistä kotipaikoista ottaisit valokuvan, jos esittäisit itsesi asuinpaikkojesi kuvasarjana? Millaisia kuvia ottaisit?
Jään miettimään paikallisuutta. Vaikka Expositiossa on vain hienovaraista viitteellistä todistusaineistoa yhden ihmisen joistakin eletyistä tiloista, mukana on melko erilaisia paikkoja ja paikallisuuksia. Vaikka en ole asunut niin monessa paikassa kuin monet muut, hyvin liikkuvat tämän ajan ihmiset, niin minullekin on kertynyt jo kokemuksia erilaisista tilojen kulttuureista: asuminen maalla, erilaiset tanssikulttuurit, yliopistoympäristöt Tampereella ja Helsingissä, erilaiset kulttuurialan työpaikat, asumiset Helsingissä... Jo kodiksi laskettavia, pitkän viipymisen paikkoja on paljon. Mietin nyt myös muiden kuin kotipaikkojen tärkeyttä. Erityisistä tai erikoisista paikoista voi myös tulla paikkojen tajunnallisessa sarjassa hyvin tärkeitä: onko tärkeä satunnainen katu, porttikonki tai turistimatkan viimeisen taaksevilkaisun paikka. Mikä jonkin hetken tilasta tekee niin merkittävän? Toisaalta arkisen toiston tilat ovat jopa ahdistavuudessaan ja unohtuneisuudessaan valtavan merkittäviä sekä hyvässä että pahassa. Kysymys kuuluu edelleen, mitä haluan tiloistani valita esitettäväksi. Samalla lailla kuin esitystä tehdessä tajuntani rakentaa erilaisissa tilanteissa toistamalla paikoista sarjoja, nostaa muistista esille tiettyjä paikkoja ja rakentaa vähitellen oman itsen tilasarjan kaanonin eli jatkaa näin itseä ylläpitävän kuvan rakentumista.
Mietin miten erilaiset ihmiset lukevat kuvia ja esineitä. Mitä sosiaalisia todellisuuksia he niistä löytävät tässä esityksessä? Valosuunnittelija Anna esimerkiksi tunnisti heti koulun ikkunan muista esityksen rakennuskuvista, vaikka kuva on hyvin yksinkertainen eikä anna suoria viitteitä.
Mitä huomioita tein työprosessin aikana? Kotieni pohjapiirrokset 1:1 yllättivät - näin pieniltä tilat tuntuvat kuvallisena esityksenä! Ne jättävät ihmettelemään maailman - ja ajattelun - arkista kulmikkuutta. Ihmisten arkielämä on jatkuvaa laatikkoleikkiä?
Mietin myös, miten näyttelyiden muodot ovat olleet niin pitkään yllättävän vakiintuneita, kuten tässäkin esityksessä. Vaikka maailmankuvat ovat radikaalisti muuttuneet, maailmaa esitetään usein edelleenkin lokeroina ja eristettyinä aineksina. Ehkä vaihtoehtoa on vaikea löytää. Museorakentamisessa on kyllä kokeiltu myös kierteistä spiraalin pohjakaavaa. Se voisi tuntua puhuttelevalta ihmiskehon lähtökohdista. Toisaalta suorakulmaisuus on äärimmäinen vastavoima keholliselle arvoituksellisuudelleni ja monimuotoisuudelleni.
Esityksen tekemisen jälkeen on usein haikea tai pohdiskeleva olo: kannattiko tämä, mikä oli mielekästä, mikä hauskaa, missä onnistuin ja missä en, kenelle esitys saattoi antaa jotain jne.
Nyt haluaisin asettaa yleisölle kaksi kysymystä: 1. Miten sinä asettuisit esille esinekokoelman muodossa? Mitä valitsisit, jos saisit ottaa vain neljä kotisi esinettä? 2. Mistä kotipaikoista ottaisit valokuvan, jos esittäisit itsesi asuinpaikkojesi kuvasarjana? Millaisia kuvia ottaisit?
Jään miettimään paikallisuutta. Vaikka Expositiossa on vain hienovaraista viitteellistä todistusaineistoa yhden ihmisen joistakin eletyistä tiloista, mukana on melko erilaisia paikkoja ja paikallisuuksia. Vaikka en ole asunut niin monessa paikassa kuin monet muut, hyvin liikkuvat tämän ajan ihmiset, niin minullekin on kertynyt jo kokemuksia erilaisista tilojen kulttuureista: asuminen maalla, erilaiset tanssikulttuurit, yliopistoympäristöt Tampereella ja Helsingissä, erilaiset kulttuurialan työpaikat, asumiset Helsingissä... Jo kodiksi laskettavia, pitkän viipymisen paikkoja on paljon. Mietin nyt myös muiden kuin kotipaikkojen tärkeyttä. Erityisistä tai erikoisista paikoista voi myös tulla paikkojen tajunnallisessa sarjassa hyvin tärkeitä: onko tärkeä satunnainen katu, porttikonki tai turistimatkan viimeisen taaksevilkaisun paikka. Mikä jonkin hetken tilasta tekee niin merkittävän? Toisaalta arkisen toiston tilat ovat jopa ahdistavuudessaan ja unohtuneisuudessaan valtavan merkittäviä sekä hyvässä että pahassa. Kysymys kuuluu edelleen, mitä haluan tiloistani valita esitettäväksi. Samalla lailla kuin esitystä tehdessä tajuntani rakentaa erilaisissa tilanteissa toistamalla paikoista sarjoja, nostaa muistista esille tiettyjä paikkoja ja rakentaa vähitellen oman itsen tilasarjan kaanonin eli jatkaa näin itseä ylläpitävän kuvan rakentumista.
Mietin miten erilaiset ihmiset lukevat kuvia ja esineitä. Mitä sosiaalisia todellisuuksia he niistä löytävät tässä esityksessä? Valosuunnittelija Anna esimerkiksi tunnisti heti koulun ikkunan muista esityksen rakennuskuvista, vaikka kuva on hyvin yksinkertainen eikä anna suoria viitteitä.
Mitä huomioita tein työprosessin aikana? Kotieni pohjapiirrokset 1:1 yllättivät - näin pieniltä tilat tuntuvat kuvallisena esityksenä! Ne jättävät ihmettelemään maailman - ja ajattelun - arkista kulmikkuutta. Ihmisten arkielämä on jatkuvaa laatikkoleikkiä?
Mietin myös, miten näyttelyiden muodot ovat olleet niin pitkään yllättävän vakiintuneita, kuten tässäkin esityksessä. Vaikka maailmankuvat ovat radikaalisti muuttuneet, maailmaa esitetään usein edelleenkin lokeroina ja eristettyinä aineksina. Ehkä vaihtoehtoa on vaikea löytää. Museorakentamisessa on kyllä kokeiltu myös kierteistä spiraalin pohjakaavaa. Se voisi tuntua puhuttelevalta ihmiskehon lähtökohdista. Toisaalta suorakulmaisuus on äärimmäinen vastavoima keholliselle arvoituksellisuudelleni ja monimuotoisuudelleni.
maanantai 19. toukokuuta 2008
Expositio - asettumattomia rakenteita II Puhe
Esityksen puhe ti 20.5.2008 klo 19
Hyvät näyttelyvieraat!
Me asumme kulttuuria - ja kulttuuri asuttaa kehojamme. Ne kietoutuvat, kasvavat ja kuuluvat yhteen. Kulttuuri sisäistyy minuun kohtaamisissa maailman kanssa usein lähes huomaamatta, mutta minulla on myös mahdollisuus valita itseni aineksia.
Minä asun liikkuvia rakenteitani. Olen jatkuvassa kasautumisen ja järjestäytymisen tilassa: uudet ja vanhat ainekset hakevat minussa paikkaa ja merkityksiä; ne tarttuvat tai hioutuvat toisiinsa. Voisi ehkä sanoa, että minuuteni on erilaisten liikelaatujen sisäkkäisyyttä. Ne ovat lomittain, vierekkäin ja peräkkäin. Kehoni on kokemieni rakenteiden keskiössä ja iho yksi minuuteni huokoisista rajapinnoista. Olen jatkuvassa uudeksi tulemisen tilassa.
Kulttuuri ja ihminen muodostavat yhteyden, kulttuurisen kokonaiskentän. Tässä kentässä ihminen on tajunnallisuutta, kehollisuutta ja tilallisuutta eli suhteessa paikkaan. Nämä kolme isoa elementtiä eivät voi olla olemassa ilman toisiaan. Ehkä nämä käsitteet myös auttaisivat minua asettumaan maailmaan.
Miten voin avata tilallisia ja historiallisia rakenteitani, jotka ovat jatkuvaa liikettä ja syntyneet vuorovaikutuksessa entisten asuinpaikkojeni kanssa? Millaisia jälkiä liikkeeni jättää taakseni, sisääni tai toisiin ihmisiin ja maailmaan? Kysymykset ovat avoimia.
Tila avaa yhden mahdollisuuden itsen jäsentämiseen. Eletyt ja koetut tilat tekevät minusta minut. Elän tiloissa ja tilanteissa. Toisten ihmisten kokemukset niistä ovat hieman ristikkäin omieni kanssa. Toiset tietävät osan siitä, mitä itse tiedän. Olen elettyjen, toisiinsa liukuvien tilojen ainutkertainen sarja.
Tilojen käytännöt ovat tulleet osaksi minun historiaani. Kotipaikoissa toistamistani teoista on voinut tulla jopa osa halujani. Paikat ovat kuin pelitila, jossa luon kulttuuria, omaksun sitä, tulen sen osaksi ja ilmennän sitä kokonaisvaltaisesti.
Asumiseni toistoissa minä ajan kuluessa rakennun ja muutun. Toisto on sekä ylläpitoa että muutosta. Silti kuvittelen kotipaikkojeni odottavan minulta jotakin. Asetan kokemastani tilasta itselleni muotin tai valmiin mallin, johon yritän asettua. Minulla on kuitenkin mahdollisuus valita, mitä haluan olla.
Kuva menneisyydestäni avaa minuuteni tiloja: näen itseni siellä missä en enää ole, samalla kuvitelmissani siirryn toisaalle ja katselen itseäni sieltä käsin. Näin muotoilen rakenteeni uudelleen.
Tilan konkreettinen haltuunotto, paikkojen välisten suhteiden hahmottaminen ja paikan kokeminen tapahtuu kuitenkin kävelemällä. Ehkä voisin päästä itseni rakenteisiin harjoittamalla ja havainnoimalla kävelyä.
Kun tulen tyhjään tilaan tai uuteen paikkaan, alan synnyttää merkityksiä. En koe merkityksettömyyttä, jos tunnen olevani kotona; mieleni luo kokonaisuuksia ja liittää yhteen minun kokemusteni rakenteet. Ehkä asettumattomuuteni saa aina kodin kehon ja tilan antamista merkityksistä. Minuuteni elementit liikkuvat ja kiertyvät jatkuvasti yhteen, merkityspinnat asettuvat lomittain toisiinsa.
Palaan paikoilleni. Ehkä merkityksellisintä esille asettumista olisi oleminen kasvotusten tai vastakkain toisten kanssa. Rehellisyyden tai suoruuden nimissä voisin asettaa esille vain elävän kehoni.
Lähteet
Peter L. Berger ja Thomas Luckmann: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen
Lauri Rauhala: Ihminen kulttuurissa - kulttuuri ihmisessä
Kirsi Saarikangas: Eletyt tilat ja sukupuoli
Hyvät näyttelyvieraat!
Me asumme kulttuuria - ja kulttuuri asuttaa kehojamme. Ne kietoutuvat, kasvavat ja kuuluvat yhteen. Kulttuuri sisäistyy minuun kohtaamisissa maailman kanssa usein lähes huomaamatta, mutta minulla on myös mahdollisuus valita itseni aineksia.
Minä asun liikkuvia rakenteitani. Olen jatkuvassa kasautumisen ja järjestäytymisen tilassa: uudet ja vanhat ainekset hakevat minussa paikkaa ja merkityksiä; ne tarttuvat tai hioutuvat toisiinsa. Voisi ehkä sanoa, että minuuteni on erilaisten liikelaatujen sisäkkäisyyttä. Ne ovat lomittain, vierekkäin ja peräkkäin. Kehoni on kokemieni rakenteiden keskiössä ja iho yksi minuuteni huokoisista rajapinnoista. Olen jatkuvassa uudeksi tulemisen tilassa.
Kulttuuri ja ihminen muodostavat yhteyden, kulttuurisen kokonaiskentän. Tässä kentässä ihminen on tajunnallisuutta, kehollisuutta ja tilallisuutta eli suhteessa paikkaan. Nämä kolme isoa elementtiä eivät voi olla olemassa ilman toisiaan. Ehkä nämä käsitteet myös auttaisivat minua asettumaan maailmaan.
Miten voin avata tilallisia ja historiallisia rakenteitani, jotka ovat jatkuvaa liikettä ja syntyneet vuorovaikutuksessa entisten asuinpaikkojeni kanssa? Millaisia jälkiä liikkeeni jättää taakseni, sisääni tai toisiin ihmisiin ja maailmaan? Kysymykset ovat avoimia.
Tila avaa yhden mahdollisuuden itsen jäsentämiseen. Eletyt ja koetut tilat tekevät minusta minut. Elän tiloissa ja tilanteissa. Toisten ihmisten kokemukset niistä ovat hieman ristikkäin omieni kanssa. Toiset tietävät osan siitä, mitä itse tiedän. Olen elettyjen, toisiinsa liukuvien tilojen ainutkertainen sarja.
Tilojen käytännöt ovat tulleet osaksi minun historiaani. Kotipaikoissa toistamistani teoista on voinut tulla jopa osa halujani. Paikat ovat kuin pelitila, jossa luon kulttuuria, omaksun sitä, tulen sen osaksi ja ilmennän sitä kokonaisvaltaisesti.
Asumiseni toistoissa minä ajan kuluessa rakennun ja muutun. Toisto on sekä ylläpitoa että muutosta. Silti kuvittelen kotipaikkojeni odottavan minulta jotakin. Asetan kokemastani tilasta itselleni muotin tai valmiin mallin, johon yritän asettua. Minulla on kuitenkin mahdollisuus valita, mitä haluan olla.
Kuva menneisyydestäni avaa minuuteni tiloja: näen itseni siellä missä en enää ole, samalla kuvitelmissani siirryn toisaalle ja katselen itseäni sieltä käsin. Näin muotoilen rakenteeni uudelleen.
Tilan konkreettinen haltuunotto, paikkojen välisten suhteiden hahmottaminen ja paikan kokeminen tapahtuu kuitenkin kävelemällä. Ehkä voisin päästä itseni rakenteisiin harjoittamalla ja havainnoimalla kävelyä.
Kun tulen tyhjään tilaan tai uuteen paikkaan, alan synnyttää merkityksiä. En koe merkityksettömyyttä, jos tunnen olevani kotona; mieleni luo kokonaisuuksia ja liittää yhteen minun kokemusteni rakenteet. Ehkä asettumattomuuteni saa aina kodin kehon ja tilan antamista merkityksistä. Minuuteni elementit liikkuvat ja kiertyvät jatkuvasti yhteen, merkityspinnat asettuvat lomittain toisiinsa.
Palaan paikoilleni. Ehkä merkityksellisintä esille asettumista olisi oleminen kasvotusten tai vastakkain toisten kanssa. Rehellisyyden tai suoruuden nimissä voisin asettaa esille vain elävän kehoni.
Lähteet
Peter L. Berger ja Thomas Luckmann: Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen
Lauri Rauhala: Ihminen kulttuurissa - kulttuuri ihmisessä
Kirsi Saarikangas: Eletyt tilat ja sukupuoli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)