Vihan kaunis maa

Vihan kaunis maa
Vihan kaunis maa 2013. Kuva Vesa Mellavuo

maanantai 16. marraskuuta 2020

Toistuva kysymys - mikä on tärkeää?

Uudelleen ja uudelleen on kysyttävä, mikä on tärkeää. Minkä puolesta minä haluan toimia? 

Iloitsen siitä, kun kohtaan ihmisten joukossa todellista rehtiyttä ja sydämen sivistystä. - Kaikkien toisten syvää arvostusta eroavista mielipiteistä, elämäntavoista ja näkökulmista huolimatta. 

Haluan etsiä ekologisesti kestäviä tapoja olla ja elää. Minun tehtäväni on etsiä tätä poeettisuudesta, maayhteydestä ja hyvien perinteiden uudelleen löytämisestä.

Haluan toimia niin, että ihmisillä on mahdollisuus asua myös maaseudulla kestävällä tavalla. Haluan pitää huolta ehyistä, harmonisista, tasapainoisista kulttuurimaisemista ja rakennusperinteestä. Monipaikkaisuus voi elämäntapana tukea tätä. 

Haluan innostaa ihmisiä löytämään taide- ja kulttuurihistoriasta syvällistä merkitystä, sivistyksen kilvoittelevaa henkeä ja iloa omaan elämäänsä.   

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - VII osa

Eilen vietettiin Suomen luonnon päivää. Harjoitin tanssia sunnuntai-iltapäivän hetkessä kerrostalopihani jalavien alla. Kiitollisuus kesästä sävytti työsessiota. Työskentely oli samalla yksityistä mietiskelyä hengitykseen keskittymisen tukemana.


kukaan ei istu puutarhakalustossa

Hengitä siis tässä
kun vihreys vielä vallitsee

lehvästö koskettaa sinua
väreilet runkojen väleissä 

puhalluksia, helpottava huokaus
tuulenvire pihalla

väsymättömät anteliaat kädet 

Anna niiden nostaa sinut
juhlaan ja iloon, yllätyksiin

toteamuksia - niin kuin 
linnut jotka vaihtavat paikkaa

ikkuna on raollaan ja 
liike jatkuu loputtomiin

Pyyhit puhdasta ilmaa
harjoitat ilman liikutusta

hoivaat sydäntäsi ja ystävyyttä

perjantai 28. elokuuta 2020

Työn uudelleen asuttaminen

Meidän aikamme tärkein tehtävä on vaikuttaa ekologiseen tasapainoon merkittävillä korjausliikkeillä. 

Syvällisen ajattelun kasvu on varmasti edellytys tällaiselle vaikuttavalle työlle. Elämän arvokkuuden ja jatkuvuuden, hyvin tekemisen arvostuksen, kotoisuuden tai kauneuden tarpeet ovat yhtä ajankohtaisia nyt kuin ennenkin. Korjausliike vaatinee tervettä itsekkyyttä mutta samalla näkökulman laajentamista oman, kapeasti mitattavan hyödyn tai elämyksen tavoittelusta isompien, tyydytystä tuottavien arvojen ja tavoitteiden ajatteluun. Myös marginaalisten elämäntapojen huomioiminen tässä työssä on kestävää - ja kenties jopa yksi ratkaisujen hakemisen väylä. 

Luovan ammattilaisuuden asiantuntija Jussi T. Koski totesi jo kymmenkunta vuotta sitten, miten ulkoinen motivaatio voi ohjata käsitystä omasta osaamisesta, jolloin työtä kantava intohimoinen motivaatio voi jäädä jopa löytämättä. Hän myös kertoi, miten eri alojen huiput haluavat tehdä omasta arjestaan niin sujuvaa kuin mahdollista. Muuten ei synny suuria ajatuksia. Vaikka en tavoittelisi huipulle pääsyä, niin voisinko minäkin etsiä tilaa isoille mielenliikkeille?

Nyt voisi ehkä siirtyä toimimaan tämän rinnalla niin, että ihmisten kohtaamisen laatu ja omaehtoinen luovuus voisi tukea arvokkuuden ja mielekkyyden kokemusta ekologisen kriisin keskellä. Koska materiaalinen ylikulutus ja rakentaminen ei ole kovin kestävää - ja ne tuottavat myös negatiivisia henkisiä vaikutuksia sekä turhauttavaa taistelua "oikein tekemisen" saavuttamisesta  -  rinnalle on luontevaa ottaa toinen, ratkaisukeskeinen lähestymistapa kestävyyteen. Pinnallinen,viherpesuksi tunnistettava toiminta tai kaksinaismoralistinen suhde kestämättömiin arvoihin voi luoda yhteiskuntaan liikaa turhautumisen tunteita. 

Voiko olemassa olevan materiaalisen maailman nähdä uudella tavalla? Voiko huomion suunnata oman kokemisen variaation laajentamiseen - sen hienontamiseen? Voiko kestävyyttä toteuttaa tältä pohjalta ihan konkreettisestikin nyt-hetkestä käsin ja ilman kaksijakoista vastakkainasettelua?

Miten omassa työskentelyssä voisi säilyttää ymmärryksen erilaisista rinnakkaisista ekologisista näkökulmista? Viime vuosina suomalainen keskustelu on ollut yllättävän teknologia-orientoitunutta tässä yhteydessä. Pystyisivätkö humanistiset, luovat ja taidealat tarjoamaan myös konkreettisempia ja samalla syvempää vaikuttavuutta tarjoavia ideoita ratkaisumallien hakemiseen? Voiko osallistaminen, moniarvoisuus ja empatia olla sisäistetty toimintatapa ilman liian raskasta näkökulman promootiota ja organisoitumista?

Antti Majava on tuonut esille turhanpäiväisten muutosprosessien sekä tyhjästä puheesta syntyvän ähkyn ja pöhinän ylikuormittavuuden luovien alojen asiantuntijayhteisöille. Liityn mielelläni joukkoon, joka haluaa keskittyä viisaisiin prosesseihin!

Esimerkkejä

Hiljattain olin palaverissa. Yhteistyökumppani ehdotti kävelypalaveria. Tämä oli minulle ensimmäinen oikea kävelyn muodossa toiminut kokous, ellei katselmuksia yms. paikkaan jo valmiiksi sidottuja kohtaamisia lasketa. Kävelypalaverit ovat olleet jo pitkään tunnettu työn käytäntö. Miksi niitä ei kuitenkaan harrasteta? Ainakin oma kokemus oli todella positiivinen. Keskustelu soljui hyvässä rytmissä kauniissa ympäristössä.

Korjaava rakentaminen on toinen elämismaailman käytännön esimerkki. Tutkimus on oppimista. Oppimisen nautinto voisi olla ajava voima rakentaa uutta mutta jo valmiiksi merkityksiä sisältävää kulttuuria sekä materiaalisesti että henkisesti. Vaikka puhtaalta pöydältä aloittaminen on joissakin projekteissa motivoitua, toivoisin rinnalle kevyempiä fyysisiä ratkaisuja, joiden henkinen merkitys voisi kuitenkin olla suuri. 

Työn positiivisen palveluluonteen antaman nautinnon ja ammattiylpeyden tai omistajuuden kokemusten vahvistaminen on olennaista hyvän elämän kannalta. 


Lähteet

Jääskeläinen, Nina 2020: Pöhinästä ei synny laatua. Julkaisussa Teatteri & Tanssi + Sirkus 1/2020.

Parkkola, Jaana 2011: Flow'ta etsimässä. Julkaisussa Yhteenveto 4/2011. 

tiistai 25. elokuuta 2020

Koreografiaa polkupyörän selästä 3

Elokuu ja ranta

hiljaista hiekkaa
takana talon pitsi
tuolla edessä 
tumma kotiranta

laineiden pinnat
pintojen piirrot
selkäni pehmenee

aurinkohattu ja
valkoista hiekkaa
loputtomasti 

kettingin nauha
ajallisuus vedessä
vaikea lähteä täältä

- sadepisaroita -
tulevat apuun tässä


Maiseman asutus

Kodikkuus on kahden puolen. 
Se olisi huudon päässä. 

Juuri tässä hoikkia viiltoja. 
Kuvitteellinen kaupunki
on laskeutumassa paikoilleen.

Tavoitan sormilla kaukaisuuden, 
joka avautuu juuri tähän.

Kulkemattomat tiet odottavat.
Valojen mastot tahdittavat
maiseman arkista lempeyttä.


Joki

palaan rantaan
kaukana uimarien äänet
ja joen hiljaiset kellujat

kuvassa vain vesi liikkuu
minua ja jokea kohti
- ja näkymä kirkastuu


Pyöräilin kahvin jälkeen Pälkäneen Pakanrannan uimarannalle, sieltä Roholan uuden asuinalueen parkkipaikalle ja lopuksi Kostianvirran suulle. 

maanantai 17. elokuuta 2020

Koreografiaa polkupyörän selästä 2

Pyöräilin Pälkäneen pääkirjasto Arkin pihalle ja tein noin 40 minuutin liikeimprovisaatioharjoituksen. 
- Koreografin työtä kirjaston luvalla yhteisillä pihoilla. 

Voiko koreografi tehdä tavallaan samanlaisia luonnoksia ympäristöstä kuin kuvataiteilijat esim. 1800-luvulla tekivät? Nämä luonnokset - kömpelöt ja karkeatkin - vain ovat häviäviä.


kuva Seija Heikkilä 2020 


Omenantuoksua valtatien varressa

autot ovat kodikkaasti matalalla
leppoisassa tuulessa
kiinalainen harjoitus 
painaa minut maata kohti

Kirsikkapuistossa 
olen avoinna auringolle
seinien taskuissa 
asuu vain valo

kirjoittaja on kuivunut oksa
raaputuksia paperilla
varjoista maailmalle

sidotut puiset kimput
heitän kukkina valoon koska
kirjat asuvat räystään alla

kaukana ristikkokaide
Th asuu siellä 
välissämme tie
pohjoisesta etelään
lännestä itään - humisee

olen maamerkki
yritän olla yhtä aikaa monta
taitteita ja taitoksia
olen maailman rampilla
korkealla perustalla

täällä "maailman pihamaat, 
suuret ja loistokkaat" - 
en jätä jälkiä kotipihaan



Pääkirjasto Arkki on arkkitehti Esko Räntilän suunnittelema paviljonkimainen rakennus ja se valmistui vuonna 2008. Kirjasto näkyy valtatie 12:lle. Vieressä on yhteiskoulu, Kostia-areena, skeittipuisto ja urheilukenttä. Pihaan näkyy Pälkäneen kirkon torni. Arkkitehtuurissa on viite Vanhan kirkon eli Rauniokirkon epäsymmetriseen ovikaareen. Toiseen päätyyn on istutettu ryhmä kirsikkapuita.
Theodolinda Hahnsson (1838 - 1919) oli ensimmäinen suomeksi kirjoittanut naiskirjailija. Hän asui nuoruudessaan Pälkäneen pappilassa, joka näkyy kaukaa kirjaston puistoon. 


Lähteet ja kirjallisuus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Theodolinda_Hahnsson

Heimonen, Kirsi 2010: Sukellus liikkeeseen - liikeimprovisaatio tanssimisen ja kirjoittamisen lähteenä. Acta Scenica 24. Helsinki, Teatterikorkeakoulu.

Tilojen ja paikkojen uudelleen asuttaminen korona-ajan taustaa vasten 3 - harjoittamista etnologian ajattelun kanssa

George E. Marcus on päättänyt inspiroivan artikkelinsa taiteen harjoittamistakin motivoivalla tavalla: 

"Postmoderni etnografia on yhteistyönä muotoutunut teksti ja koostuu diskurssin fragmenteista. Niiden tarkoitus on loihtia esiin lukijan ja kirjoittajan mielissä kuvitelma mahdollisesta terveen järjen ohjaaman todellisuuden pohjalta toimivasta maailmasta ja siten aikaansaada esteettisen integraation tuoma terapeuttinen vaikutus. Se on runoutta - ei tekstuaalisessa muodossa, vaan koska se palaa takaisin runouden alkuperäiseen yhteyteen ja tehtävään. Irtautumalla arkikielestä ja herättämällä henkiin muiston yhteisöllisyyden hengestä se kannustaa kuulijansa toimimaan eettisesti. (Stephen A. Tyler, Post-Modern Ethnography, lainaus Kim Fortunin esipuheesta Writing Culture -teoksen 25-vuotisjuhlapainoksessa.)"

Minusta on kiinnostavaa toimia luovana tekijänä niin, että turvatun toimeentulon perustalta on mahdollista harjoittaa läsnäoloa ja huomioiden tekemistä taiteellisen praktiikan muodossa. Työ voi muotoutua orgaanisesti toisten yhteisön jäsenten todistaessa sitä tai kenties tiiviimmin toisten kanssa. Taide voi syntyä toisteisten mutta kehittyvien harjoitustekojen tai kumuloituvan tiedon jatkumossa. Työ voi tapahtua läheisessä suhteessa asumisen käytäntöihin ja yhteisissä hetkissä voidaan kokoontua fyysisesti ja tarvittaessa virtuaalisesti virvoittaviin paikkoihin. Tavoitteena voi olla purkaa suorituskeskeisen kulttuurin haitallisia toimintamalleja.

Minusta voi olla kiinnostavaa tavoitella paikkoja tutkimalla Ullrich Kockelin hahmottamaa tapaa toimia topografian, topologian ja lopulta toposofian akselilla. Kockel kirjoittaa, että viime mainittu on ymmärrystä "siitä, miten elämänkokemukset muokkaavat maailmankuvaa ja paikalliseen tietoon pohjautuvia uskomuksia". Edelleen hän jatkaa: "Meidän tulee vaalia etnologiaa, joka on sekä aineistolähtöistä että polysentristä, sekä innovatiivista että perinteet tuntevaa. Polysentrisenä sillä ei ole yhtä dominoivaa paradigmaa, paitsi monimuotoisuuden ja ekologisuuden tiedostaminen."

Lähteet ja kirjallisuus

Kockel, Ullrich : Eurooppalainen etnologia ja paikan merkitys. Teoksessa Muuttuva kulttuuriperintö. Det föränderliga kulturarvet. Toim. Tytti Steel, Arja Turunen, Sanna Lillbroända-Annala ja Maija Santikko. Helsinki, Ethnos ry.

Marcus, George E. 2014: Etnografian uudet haasteet Writing Culture -liikkeen jälkeen. Teoksessa Moniulotteinen etnografia. Toim. Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto. Helsinki, Ethnos ry.

torstai 13. elokuuta 2020

Tanssia kotipihassa Töölönkadulla - VI osa

Viikon tanssiharjoitukseni oli tänään klo 17. Katselin korttelin päässä olevaa taloa, jossa Aino ja Jean Sibelius asuivat lyhyen aikaa. Päätin tehdä liikettä tausta-ajatuksena Sibeliuksen musiikki. Mielessä soiva musiikki antoi rytmin liikkeelle. - Pieniä yhteyksiä hetkessä intensiivisellä katseella.

suuria linjoja, valoa ja avautumista, murtumista
mielen taistelevaa voimaa
kukkaseppele hiuksissa

taiteilijan tuima katse
kävelykepin jäljet takana