Vihan kaunis maa

Vihan kaunis maa
Vihan kaunis maa 2013. Kuva Vesa Mellavuo

perjantai 23. tammikuuta 2009

Esityksen tekemisen perusta II

Esityksen merkitykset syntyvät tekijöiden ja kokijoiden ajattelusta sekä esitystä ympäröivästä kulttuurista ja tilanteesta. Teoksen tekijän antamat merkitykset ovat vain yksi tärkeä osa kaikista mahdollisuuksista.

Mietin henkilökohtaisia lähtökohtiani:

Olen halunnut tehdä työtä, jossa yhdistyvät ajatustyö ja konkreettinen teko, visuaalinen ja tilasuunnittelu, tutkimuksellinen ote ja asenne, esteettis-ekologis-eettisten kysymysten kohtaaminen, historia- ja kulttuuritietoisuus, kokonaisvaltaisen ymmärryksen jakaminen toisten ihmisten kanssa sekä oman persoonan käyttö työn yhtenä tärkeänä osana.

Koreografin työssäni korostuu tällä hetkellä tilan ja ihmisen paikkasuhteen merkityksen lisäksi esityksen elementtien tasa-arvoisen olemuksen kunnioitus ja esiintyjän havainnoivan tai vuorovaikutteisen olemisentavan painottaminen. Minulle on tärkeää pitää tanssi- ja taidenäkemykseni hyvin laajana. Tanssi ja taide ovat tapa olla aktiivisessa kohtaavassa suhteessa maailmaan. Haluan myös vaalia raikkaalla tavalla rakennettua ympäristöä ja kulttuurien rikkautta.

Esitys liittyy kiinteästi kulttuurin muihin alueisiin, mutta se on myös "pienoismallin", "piirustuspöydän" tai "kirjoituspöydän" luonteisesti vapauden tila - ei välineellistetty asia. Esitys voi siis toimia muuta elämismaailmaa rakentavana toimintana vapaudestaan käsin.

Taide on mahdollistamista. Se on jaettavissa olevia tiloja tai tekoja, joissa sekä tekijä että kokija voivat kohdata, havainnoida, jäsentää ja rakentaa lähes mitä tahansa maailman aineksia - tekijä ja kokija mukaan luettuina - myös aistimellisuutta, kehollisuutta ja subjektiivisuutta vaalien sekä ilman muiden alojen tavoitteita vastaavia ehdottomia vaatimuksia tai muita rajoituksia. Itse asetan rajoiksi taiteen eettisen ja ekologisen kestävyyden. Taide voi elää näin kehon ja mielen eri kohdissa niiden eri rakenteissa. Taide on laaja kohtaamisen olotila muiden inhimillisten kohtaamistapojen rinnalla.