Merkityksen tuntua syvemmistä yhteyksistä

Kaipaan taiteen, kulttuurin tai yleensä elämän havaitsemiseen perustuvaan toimintaan yhteyttä muuhun arkielämään. Nykykulttuurissa meiltä ei puutu mahdollisuuksia jakaa ja kokea toisten kertomuksia esimerkiksi netin välityksellä. Kysymys on enemmän siitä voiko jonkun toisen teko vaikuttaa minuun tietoisesti ja tiedostamattomasti - annanko sen vaikuttaa kun se hyvältä tuntuu. Taiteen kokeminen irrallisena virkistyssuorituksena tai sosiaalisen paineen vuoksi tehtynä tekona ei vaikuta syvällisen motivoidulta. Kokemus ja vaikutus voi olla pieni ja hienovarainen tai hyvin monimuotoinen, mutta nyt tässä oleelliselta tuntuu sen aitous ja siitä puhumisen rehellisyys.

Taiteilijan tai tutkimuksen tekijän roolissa tuntuu hyvältä kuulla tai muuten havaita mihin oma työ liittyy. Alaviite professorin kirjassa voi olla merkitsevä yhteyden kokemisen kannalta. Olisi mukava nähdä julkisia tekoja tekevien ihmisten kertovan vieläkin useammin mistä toisista teoista he ovat vaikuttuneet. Taiteen viestinnässä ärsyttävää voi toisinaan olla se, että jonkun taiteilijan nimeen yhdistetään jokin uusi tai uudelta vaikuttava näkökulma tai ilmiö, jos se ei ole aivan totta. Taiteen viestinnässä uuden puolen korostaminen on luonnollista, mutta on positiivisesti sivistävää kuulla asiantuntijan paikantavan tekemistä ihan konkreettisesti suurempaan jatkumoon, vaikka vain muutamalla sanalla. Taiteilihan ei aina itse huomaa merkitysyhteyksiä.

Vastakkainasettelusta huomioiden jakamiseen

Hienovaraiset asenteen ja ilmaisun muutokset ovat isoja asioita. Liian abstrakti tai neutraalin tekninen kieli saattaa vieraannuttaa sinänsä kiinnostavista ilmiöistä. Dialogi ja tilan antaminen ovat tärkeitä.

On mukavaa kuulla puhetta mistä tahansa, vaikka taiteesta, silloin kun siinä on innostus ja todellinen oma kokemus mukana.

Maanantain Lavaklubi Kansallisteatterissa oli positiivinen kokemus. Puhujat kertoivat raikkaasti työnsä tekemisestä.

Kodikas kaupunki

Kylästä tai kaupungista tekee inhimillisesti turvallisen tuntuisen, hyvän ja kiinnostavan paikan se, että siellä näkee ihmisten tekevän mielekkäitä arkisia töitään rinnakkain. Kun näen puutarhurin tai rakentajan työssään, koululaiset havainnoimassa ympäristöä, virkamiehen menossa toimistoonsa, suunnittelijan työpöydän takana tai jonkun muun, minulle tulee positiivinen mieli. Eikä kyseessä tarvitse olla palkkatyö - keskittyneiden askareiden toimittaminen on itsessään mukavaa seurattavaa.

Kun kaupunkien rakentamista perustellaan ja kuvaillaan uutta, haaveena median teksteissä on useimmiten nautinto katukahviloista. Ne ovatkin monelle ihmiselle mukava paikka, mutta toivoisin kyllä hieman monimuotoisempaa kuvaa hyvästä kaupungista. Elämä itsessään ja sen järjestäminen on innostavaa, eivät vain myytävät tuotteet tai esitykset. En halua että arjen työt siirretään kokonaan keskustojen ulkopuolelle.

Ehkä joku suomalainen kunta tai kaupunki voisi tehdä tilaa myös hitaan ympäristön muutoksen paikkana?

Jatkuvaa harjoittamista

Viime viikkoina olen harjoittanut tässä hetkessä olemista ja kiitollisuutta siitä, mitä omassa tekemisessä tapahtuu vaikkapa yhden päivän aikana. Harjoittelen hyväksymään asioiden tapahtumisen prosessiluonnetta. Tärkeintä on että työ ja teot etenevät jollain tavalla ja että se tuntuu mielekkäältä itse tekemisen aikana. Harjoitan kärsivällisyyttä mutta myös nautintoa.

Onko hyvä olla tässä pisteessä ja hyväksyä se missä vaiheessa eri asioiden suhteen on?!

Kaikkea ei voi tehdä, on valittava, ja jonkun tekemisen jättäminen kokonaan voi toisinaan olla viisautta, esimerkiksi esteettisen kestävyyden kannalta. Asioiden täytyy saada kypsyä.

Oman työn merkityksestä

Olin perjantaina mukana keskustelemassa tanssitaiteilijoiden kanssa erilaisista merkityksiin liittyvistä kysymyksistä. Jo tätä ennen olin hiljattain miettinyt esimerkiksi tämän oman blogin kirjoittamisen mielekkyyttä.

Kirjoittaminen toimii itselle muistutuksena siitä, mikä on tärkeää. Samalla se on tietysti keino välittää työni jossain muualla kohdanneille lisätietoa. Silti blogilla on muitakin merkityksiä. Toivon että se olisi paikka, jonka kautta joku toinen voi löytää yhteyden eli käytännössä lähinnä ajatusten linkkejä uusiin hyviin näkökulmiin. Tässä blogissa kysymyksenä on jo nimen mukaisesti löytää omista taiteen ja kulttuurin näkökulmistani hyvän asumisen käytännön edellytyksiä ja väyliä luoda ymmärrystä tällaisesta asumisesta laajassa merkityksessä.

On aivan selvää että monet ympärillämme olevat pienet tai suuret ongelmat ja toimimattomat käytännöt voivat ahdistaa ja masentaa syvästikin. Vaikka kuinka haluan hyvää, arjen kokemukset ja median viestit voivat lyödä henkisesti maahan, vaikka myös ilon aiheita tulee. Vahingossa ja tietämättämmekin aiheutamme vahinkoa ympäristölle.

Lopulta kaikkein tärkeintä elämässä ovat hyvät ihmissuhteet - kaikki toiset ystävinä - ja ilo maailman kauneudesta sekä elämänmakuisesta ja omien arvojen mukaisesta hyvästä työstä. Viime aikoina olen liittänyt sähköpostini allekirjoitukseen moton "Mitä teit (tai olit tekemättä) tänään luonnon ja kestävien elämäntapojen puolesta?" Olen myös kokeillut ottaa mukaan luonnon ja kestävien elämäntapojen väliin "rikkaan kulttuuriympäristön". Viime aikoina rauhan ja väkivallattomuuden kysymykset ovat myös pinnalla.

Riittämättömyyden ja masennuksen hetkinä on ehkä ajateltava: Miten voin tänään auttaa itseäni tekemään konkreettisesti jonkin teon, joka tukee itsen ja toisten oikeasti merkityksellistä elämää juuri nyt. Miten luodaan rauhaa ja anteeksiantoa sekä käytännöllisesti kohtuuteen perustuvaa nautintoa elämästä!

Minä olen lapsesta lähtien rakastanut kauniita maisemia ja vanhoja rakennuksia niihin liittyvine merkityksineen. Maisema tarkoittaa minulle ympäristöä johon olen yhteydessä, ei vain yhtä näkymää. Haluan omassa työssäni etsiä hyvää näistä asioista. On selvää että ns. länsimaissa asuva ihminen on väistämättä yhteydessä moniin elämän järjestämisen huonoihin käytäntöihin voimatta aina edes juuri vaikuttaa niihin. Silti on pakko toivoa ja luottaa!

Miten voimme rakentaa jo vieressämme sellaista elämää, jossa arvostetaan toisten ihmisten ainutkertaisuutta ja henkilökohtaisia tarpeita tuputtamatta vain omia vastauksia ja jossa toisten elämää kunnioitetaan hyvin syvällä tavalla. Asioita ei voida ratkaista vain yksinkertaistetun tieteellisen ja teknisen välineistön avulla vaan tarvitaan henkisiä asennoitumisen keinoja ja aivan käytännöllistä tietoa asioiden monimutkaisista vaikutussuhteista arjen tekemisen tasolla. Sellaista tietoa joka on kaikkien saatavissa ja ymmärrettävissä.

Miten voin toimia viisaasti yksinkertaisen käytännöllisellä tavalla menettämättä tajua kokonaisuuksista ja tallomatta toisten - ihmisten ja ympäristöjen - arvokasta olemista. Blogi voinee toimia ainakin eräänlaisena rukouksena ja hätähuutonakin. Se on sellaisenaan riittävä.

Oma ymmärrys ja tieto on rajallista. Onko jossakin joku toinen joka voi liittyä auttamaan ja vaikka yhtyä rukoukseen.

Ruskan keskellä

Olen tämän syksyn aikana tehnyt usein, lähes säännöllisesti iltapäivällä lounaan jälkeen omaehtoisen mietiskely-, kävely- ja tanssihetken Helsingin kallioilla tai puistoissa. Turvallisessa paikassa tämä on mukavaa ja parantavaa. Ei tule kalliiksi.

Ohi kulkevat saattavat kuitenkin ihmetellä melko vapaata rauhallista tanssia.

Kriittisiä ajatuksia rakentamisesta

Toivon suomalaisessa rakentamisessa entistäkin huolellisempaa harkintaa, millaisille paikoille uusia taloja tehdään. Minulle maiseman ja talon yhteys on hyvin tärkeä kokemus. Ennen teollisen rakentamisen aikaa perinteiset rakentamistavat edellyttivät, ilmeisesti jo teknisesti, rajatuille paikoille rakentamista. näin säästyi maisemia ja hieman koskemattomampaa luontoa lähellä. Jotain samansuuntaista olisi ehkä hyvä miettiä tässäkin ajassa.

Tuon esille kriittisiä ajatuksia järvien ja meren rantojen rakentamista kohtaan. Rannoilla ne ihmiset, joiden talo avautuu vettä kohti, voivat nauttia yhteydestä maisemaan, mutta ainakin tiivis rintama rakennuksia rantaviivan läheisyydessä sulkee varsinkin korkean rakentamisen yhteydessä muiden asumisen paikkojen näkymät. Maaston muotojen seuraaminen ja näkymien avautumisen limittäminen taloista tarjoavat joitakin mahdollisuuksia.

Sijoituksen pohdinnassa yhteys keholliseen viisauteen on ensiarvoisen tärkeää. Maaseudun ja kaupunkien rakentamisperinteissä on eroja siinä, miten maisema ymmärretään ja koetaan. Tämä on luonnollisesti otettava huomioon.

Ole rohkea - ilmaise kaunis ja hyvä

Asumisen, suunnittelun ja näistä asioista puhumisen yhteydessä olisi oleellisen tärkeää rohkaistua kertomaan, mikä on kaunista ja hyvää - juuri näillä rehellisillä sanoilla. On surullista että ihmiset aiheuttavat toisilleen niin paljon mielipahaa tuhoamalla toiselle rakasta ja kaunista tietoisesti tai tietämättään. Voitko nähdä sen mikä on juuri nyt ilahduttavaa? Meillä on paljon asiantuntijoiden ja paikkoihin sitoutuneiden - niitä rakastavien - ihmisten viisautta. Miksi arvojen ja niiden erojen rakentava ymmärtäminen on niin vaikeaa? - Hiljaisuudessa on silti usein paras ja kenties myös viisasta iloita kauneudesta!

Rohkaistu vaalimaan kotiympäristöjä

Toivon ihmisten olevan entistä aktiivisempia tekemään havaintoja omasta asuinympäristöstään ja siihen mahdollisesti kohdistuvasta suunnittelusta. Kotipaikkojen ainutlaatuisuuden vaaliminen tekee elämästä parempaa. Luonnon suojelu ja kulttuurin rikkauden ylläpito ei ole itsestään selvää. Lainsäädännöllä ja virkamiestyöllä taataan ympäristön keskimääräinen ja yhteisesti jaettujen arvojen mukainen kohtuullinen laatu, mutta tästä huolimatta yksityisten ihmisten rakkaus paikkoja kohtaan on edellytys paljolle hyvälle.

Haluaisin, että kaupungeissa otettaisiin entistä paremmin huomioon pitkien näkymien merkitys ja koko kaupunkimaisema. Taloudellisen tehokkuuden ja tiivistämisen innossa ei saa yksipuolistaa ja tuhota kotiympäristöjä.

Lauantaina olin hoitamassa maaseudun kulttuurimaisemaa. Harvensin omalta osaltani pienen metsikön nuoria puita, lähinnä haapoja. Nyt tieltä näkee taas suurten puiden välitse pellolle ja järvelle. Metsikön puiden lajikirjo on silti entisellään ja pensastossa on paikkoja eläimille.