Uusi työ on saanut minut miettimään aikaa monessa merkityksessä:
Minusta tuntuu, että suomalaisessa kulttuurissa historia määritellään usein hyvin nopeasti epäkiinnostavaksi. Miksi? Jos sen kuitenkin ajattelee elävien tapahtumien virtana, niin sehän on täynnä kaikkia mahdollisia kiinnostavia asioita! Ehkä historia pelottaa, kun sen äärellä joutuu kohtaamaan läsnäolonsa ainekset ja rajansa.
Kostianvirran taistelussa minua kiinnostaa, miltä näyttää kun yli 20000 sotilasta on asemissa juuri suomalaisessa maisemassa. 300 vuoden takainen tilanne muuttuu mielessä helposti rauhalliseksi ja yllättävän pienimuotoiseksi kuvaksi, mikä ei vastaa todellisuutta. Silti sitä on toisaalta hyvä tarkastella etäältä. Minulla tai minussa ei ole muistoja, katkeruutta tai kipua. Juuri tämä taistelu ei herätä minussa vihaa. Silti tiedän, että samanlainen kova tilanne koskettaa edelleen maailman ihmisiä.
Kun olen vieraillut työn kuluessa useita kertoja Kostian muistomerkkialueella, olen miettinyt myös, kuinka paljon tarvitaan aikaa paikan todella syvään aistimiseen. Taistelukaivanteet ovat olleet minulle tuttuja lapsesta lähtien, mutta en ole koskaan viipynyt niiden äärellä näin kauan. Niin - tosiaan jokuhan nämä kaivoi. Aistikokemus muuttuu koskettavammaksi: muistomerkin koko, muoto, lähimaisema... Maailma on täynnä itsessään kiinnostavia paikkoja.
Olen pitkään ajatellut, että tanssija on etuoikeutettu silloin kun hän voi tanssia paikoissa, joissa ei muuten tanssita. Tanssimalla olen tehnyt monta muistoa ja tehnyt tiloista jollain tavalla omia paikkoja. Myös tuttu ympäristö voi alkaa tuntua monimuotoisemmalta kun sen rinnalla on pitkään.
Olen myös miettinyt, kuinka esitystä voisi tehdä rauhassa ja jonkinlaisella erityisellä kunnioituksella. - Myös hyväksyen.
Olen oppinut työn yhteydessä pari uutta tietoa esi-isästäni Matti Simonpojasta. Kun huomasin kirkonkirjatiedoissa, että hänelle oli syntynyt toinen poika elokuussa 1713 ja Kostianvirran taistelu käytiin lokakuussa, pääsin lähemmäs häntä. Alkoi syntyä kysymyksiä, joihin tuskin saan vastauksia. Missä hän oli silloin? Minne meni? Mitä hän teki? Mitä näki? Miten selviytyi henkisesti? Entä jos minä eläisin väkivaltaisessa miehitetyssä maassa? Miltä minusta tuntuisi, jos oma koti olisi poltettu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti