HARJOITUSKÄSIKIRJOITUS - II OSA
V RUKOUS ”ILVEKSET” (KEHON JA MIELEN YHTEYS)
[tie mutkittelee maisemassa seuraten vanhoja kulkureittejä]
Koreografi: Olen nähnyt ilveksen livenä yhden kerran elämässäni muutama vuosi sitten. Istuimme keittiön pöydän ääressä, kun joku meistä huomasi, että ilves käveli poispäin pihasta. Se pysähtyi ja kääntyi hetkeksi katsomaan taaksepäin – ehkä meitä ikkunan takana. Sitten se jatkoi pehmeästi askeltaen rauhassa matkaansa. Vetäytyi omaan maailmaansa?
Tanssi eteenpäin ja anna ajatuksen kulkea koko kehosi läpi
Koreografi: Harjoitan kehon ja mielen yhteyttä. [jatkaa edelleen liikettä HUOM.]
VI RUKOUS ”HEINÄT JA … (YSTÄVYYS JA NAAPURUUS)
[kaukaa näkyy tuttu kylä]
Vastaantulija [keskeyttää]: Entä jos heinät...
Ole yhdessä jonkun rakastamasi asian tai ihmisen kanssa. Lähtekää yhdessä jonnekin, missä on
mukavampaa ja helpompi hengittää. Antakaa toistenne olla erilaisia.
Antakaa toistenne kulkea eri rytmiin. Suojelkaa toisianne.
[sateenvarjon alla]
Mies: Harjoitimme yhdessä kulkemista.
5. MAA-HARJOITUS
Nainen: Maastossa olemme samanarvoiset – ystävät ja naapurit. Autan sinua ja sinä autat minua.
[maasto alkaa taas nousta]
Koreografi kävelee sateenvarjon kanssa paikalleen ja sulkee varjon
Tarina Sylvistä: Kuvan tien toisessa päässä on talo, jossa asui Sylvi. Hän asui talossa koko elämänsä - yli 90 vuotta. Sylvi tunsi maan...
Puhe elämän kiinnekohdista
Koreografi: Mietin, mitä minulle tapahtuu Maisemassa, ainakin jos olen yksin. Eikö juuri tämän kehollisen muutoksen pitäisi näkyä esityksen liikkeessä ja olemisen tavoissa, jos väitän maa- eli luontoyhteyden olevan pehmeän kulttuurin rakentamisen yksi perusta? Tässä tulevat kysymykseen ekopsykologian ajatukset luonnon elvyttävyydestä. Voin vastata nyt vain arvaillen: sydämen ja hengityksen rytmi muuttuu, alan havainnoida ylätilaa eli puiden latvuksia tai taivasta ja maan pintaa, katseeni siirtyy kaukonäkymiin ja se saa aikaan eksistentiaalisia aikakokemuksia, hajuaisti aktivoituu, sosiaalisen roolin esittäminen ei ole enää tärkeää (kun ihmisiä on vähän), tunnen paljon liikkumisen suuntia (toisaalta ei niin paljon valintojen tekoa, kun teitä ei ole!) tai kokemuksen siitä, että havaintotodellisuuteni jatkuu pitkälle, en koe epätoivoista yksinäisyyden kokemusta enkä toisaalta massaan hukkumisen positiivistakaan kokemusta.
Tie on aina matka jonnekin, mutta samalla matkanteko on itsessään tärkeää ja kokemus ”olen jo perillä”. Ehkä matka on tässä esityksessä kohti jotain parempaa tai poeettinen ehdotus sen etsimiseksi.
Maa-harjoitus vapauttaa ja palauttaa kokonaisvaltaiseen, mielen ja kehon yhtäaikaiseen havainnointiin, mistä monet ekoajattelun filosofit ovat puhuneet. Perinteisen filosofian ongelmaksihan on nähty dualismi ja ruumiillisuuden unohtaminen tai halveksinta ja sitä kautta abstraktin, matemaattisen ja talousajattelun ylivalta. Ehkä harjoitus kuvaa ainakin teoriassa tai demonstraationa ihmisen ja ympäristön yhteenkuuluvuutta.
Luontokokemus rentouttaa, koska luontoa ei tarvitse arvioida hyvä-huono tai muilla kriteereillä. Luonto vain on ja minäkin saan vain olla ja nauttia olemassaolostani. Vetäytymisen matkalla voin havainnoida ympäristöä juuri näin.
VII RUKOUS ”MESIANGERVOT”
(ASUMINEN) ja
VIII RUKOUS ”MUURAHAISET”
(TYÖ)
Mies: Mikä on homman nimi! Entä jos mesiangervot ja muurahaiset tietävät enemmän...
Asetu asumaan hitaasti, kirjan sivu kerrallaan.
Luetteloi kohtaamasi kasvit.
Anna maiseman liukua ohitse.
Nainen: Eikö vetäytyminen tarkoita pakoa todellisuudesta?
Mies: Tai ehkä asia on juuri päinvastoin. Eikö kulttuurin voisi nähdä osana luontoa. Ihminen on minun mielestäni luontoa!
Koreografi: Niin. Jokainen hetki jona maa pääsee näkyviin kulttuurin alta ainakin sen rinnalle on arvokas, koska se palauttaa meidät olennaiseen.
Ekologisesti kestävän elämän eläminen ei oikeasti voi olla niin vaikeaa – haluan rohkaista ihmisiä omalta osaltani viisaaseen ja hyvältä tuntuvaan toimintaan (tai toiminnasta kieltäytymiseen) luovalla panoksellaan. – homma vaatii maailmalta ainakin sitä, ettei ihminen yritä jatkuvasti miellyttää muita elämällä kulutuskulttuurin kestämättömillä ehdoilla ja ettei ihminen vain jatka pinnallista ja turhanpäiväistä kulttuuri- ja luonnonsuojeluhöpinää sekä ettemme jää liian kiinni narsistisen ihmiskeskeiseen kulttuurihypetykseen? Kyllä kai meidän pitäisi jo suunnilleen tietää, mitkä ovat oleelliset ja reilut elämän jatkuvuuden edellytykset maailmassa. Tarvitaan sivistyksen asennetta, kykyä ja oikeus valita itselle oleellisia asioita sekä sitoutumista yhteiseen hyvään, mutta ihmisten erot huomioiden.
Uskon että tuloksia voi tulla, jos ihmisten arkisissa mielensisällöissä näkyy enemmän oikeaa elämää eli maata, kasveja, eläimiä, aurinkoa, tuulta... Elämänsuojelua ei synny vain teoriassa tai vain teknisillä ratkaisuilla. Elämä on lyhyt ja ainakin minä haluan nähdä ja kokea ennen kuolemaani enemmän hyviä asioita, joista myös oikeasti pidän.
Elämänsuojelu on viisasta itsekkyyttä ja yksinkertaisesti mukavaa & nautinnollista! Yhteys maan kanssa kiinnittää huomiota tähän hetkeen ja hyviin rytmeihin, mistä voi seurata paremmat vastaukset ruuan, puhtauden, liikkumisen ja yhdessäolon kysymyksiin. Kokonaisvaltainen asuminen yhdistää työn ja ympäristön vaalimisen aikaan ja ikuisuuteen.
– Esitys voisi olla dominoefekti – mitä tästä seuraa? Mitä pitäisi tehdä nyt?
Mies: ”Harjoitin työtä ja asumisen ajattelua”
MAA-HARJOITUS JATKUU
Sulje silmät
MAA-HARJOITUS JATKUU
Lukija: Tie nousee mäelle, josta näkyy tulosuuntaan. Kuljemme vähitellenän vanhan riihen seinän viertä metsän ja järven syliin.
IX RUKOUS ”KYYKÄÄRMEET” (MAAN PERINTÖ)
Nainen: Kyykäärme kulkee tien poikki.
Laulu (elämää ajatellen)
On aika kuolla
on hetki aikaa
hetki vain
On aikaa
- kuolen pois
kuolemme pois
[esitys astuu pois tieltä]
EPILOGI
Lukija: Kaikki ovat menneet pois. Tuuli nostattaa ilmoille maan tomua.
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Osmo Rauhalan näyttely Elämän kirja nykytaiteen museo Kiasmassa 2012
Kiasma-teatterin Esityskomposti nykytaiteen museo Kiasmassa 2012
Davis, Kaarina 2010: Irti oravanpyörästä. Helsinki: Nemo.
Davis, Kaarina 2013: Toisinnäkijän päiväkirja. Hämeenkyrö.
Heiskanen, Irma & Kailo, Kaarina (toim.) 2006: Ekopsykologia ja perinnetieto. Helsinki: Green Spot.
Ingold, Tim 2002: The Perception of the Environment. Essays on livelihood, dwelling and skill. Reprint. London, New York: Routledge.
Kivi, Jussi 2004: Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas. Helsinki: Taide, Kuvataideakatemia.
Kuisma, Juha 2005: Kulttuurimaisema kertoo meistä. Maaseudun rakennusperintö. Huomisen vahvuus. Toim. Sanna Schildt. Talonpoikaiskulttuurisäätiön julkaisuja. Uusi sarja n:o 2. Helsinki: Talonpoikaiskulttuurisäätiö, Rakennustieto Oy, 75-83.
Salonen, Kirsi 2010: Mielen luonto. Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma. Helsinki, Green Spot.
Thoreau, Henry David 2010: Walden. Elämää metsässä. Alkuteos Walden or Life in the woods. Suom. Antti Immonen. Helsinki: Kirjapaja.
Vilkka, Leena (toim.) 1996: Ekologiseen elämäntapaan. Helsinki: Yliopistopaino.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti