Aloitin tanssiharrastuksen kuusivuotiaana Pälkäneellä. Näyttelijä Assi Nortia oli alkanut pitää balettitunteja kotipitäjässäni. Onkkaalan VPK:n 1950-luvulla rakennetun talon sali oli pieni ja jos muistan oikein, tankona toimivat riviin laitettujen tuolien selkänojat. Myöhemmin tunteja oli myös nykyisen Kostian koulun juhlasalissa.
Niin olin punaisissa housuissa, punaisessa kietaisupaidassa ja mustissa balettitossuissa päätynyt maailmaan, joka antoi pienelle ja varmasti ujollekin pojalle vähitellen itseluottamusta ja omaa identiteettiä.
Jossain vaiheessa tunnit taisivat loppua Pälkäneellä tai sitten muista syistä jatkoin harrastusta Tampereella ja Kangasalla. Hervannan uusi vapaa-ajankeskus oli yksi mielenkiintoinen paikka. Tunteja oli myös Kangasalan Nattarissa.
Kasvaessani Assi Nortia ehdotti, että minun olisi hyvä jatkaa toisten opettajien johdolla. Päädyin Tampereen balettiopiston oppilaaksi. Kävin tunneilla Tampereen Aleksanterin koulun puurakennuksessa ja Kangasalla harjun sivussa olleessa talossa, entiseen Suojeluskunnan talliin tehdyissä tiloissa. Pitkän puurakennuksen salissa oli pylväitä ja katto matalalla, mikä oli tanssin kannalta jopa rajoittavaa, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oikeastaan hupaisaa.
Tanssikoulun henki oli hyvä. Harrastus oli palkitsevaa, kun lähes vuosittain teimme kunnianhimoisia esityksiä Tampereen eri teattereihin. Keskeisimpiä olivat kokemuksellisesti Pessi ja Illusia, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen ja lasten musikaali Peppi Pitkätossu.
Vierailevien miesopettajien merkitys oli tärkeä kehittymisen kannalta. Samoin osallistuminen poikien tanssikurssille Kuopio tanssii ja soi -festivaalien yhteydessä 1980-luvun lopussa oli merkittävä kokemus. Siellä taisin ensi kertaa osallistua myös nykytanssitunnille.
Koen että oma harrastukseni oli paikallisesti arvokasta senkin vuoksi, että vielä 1980-luvulla monella pojalla ei ehkä ollut mahdollisuuksia harrastaa tanssia. Siitä ei ollut vielä tullut trendikäs pojille sopiva ilmaisun muoto.
